Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Tappara-fani Antti Kangas saavutti haamurajan – Pelin jälkeen hän halusi tavata erotuomarin: ”Toivottavasti olisi älykiekko”

Tällä kertaa Tappara-kannattaja Antti Kankaan ei tarvinnut jännittää rystyset valkoisina. Kirvespaitainen porukka hoiti homman jäällä murskalukemin 7–1, ja Kangas saattoi katsella peliä Lappeenrannassa hymy huulilla. Voitto oli Tapparalle suurinumeroisin yli kahteen vuoteen. Ilves kaatui 20. lokakuuta 2017 maalein 8–1. – Tämä oli tällainen ilotulitus, päivää etuajassa, Kangas myhäili Kisapuistossa. Toisenlaisiakin hetkiä Tappara-fanin matkoihin on mahtunut. Tappio seitsemännessä finaalissa toisena keväänä peräkkäin Oulussa otti koville vuonna 2015. – Ei sellaista tunnetta toivo edes vihamiehelle. Kangas ei luovuttanut, vaan jaksoi edelleen kiertää suosikkijoukkueensa perässä pitkin Suomea. Mestaruus irtosi vihdoin 2016. Palkinto oli makea, muttei tyydyttänyt miehen kiekkonälkää. Kankaan uskomaton meno jatkuu, sillä maanantaina hän näki paikan päällä 500. Tapparan liigaottelun putkeen. Hyundain nokka osoitti kohti Lappeenrantaa ennen kahta iltapäivällä, ja kotimatka alkoi iltakymmenen korvilla. Hän sanoo tuntevansa Suomen tiet, mutta ei kaikkia nopeuskameroita. Kolareilta Kangas on reissuillaan säästynyt. – Tielle ei ole onneksi osunut pupuja isompia eläimiäkään, hän tuumaa. Kerran tosin kolahti, nimittäin keväällä 2018 Hakametsän hallin parkkipaikalla. Kangas oli juuri lähdössä Ouluun finaalipeliin, kun tuttu kaveri tuli autolla yllättäen eteen. – Hänen autolleen ei käynyt pahasti, mutta minun menopelini meni lunastukseen. No, eipä siinä, lähdimme sitten toisella autolla kohti Oulua, Kangas hymyilee. Tästä kaudesta hän toivoo jatkoa Tapparan seitsemän vuoden mitaliputkelle. Kankaan mielestä tilanne näyttää varsin hyvältä. Hän ei laatinut joulupukille listaa loppukauden pelaajavahvistuksista. – Pelaajat pelaavat, kannattajat kannattavat. Kyllä he tietävät joukkueen sisällä, jos jotain tarvitaan. Jos minulla on jotain toivomuksia, niin ne liittyvät ensi kauteen ja pariin paluumuuttajaan. Lappeenrannasta Kangas olisi voinut palata tuntia aiemminkin, mutta rutiiniksi on tullut vaihtaa muutama sana pelaajien kanssa pelin jälkeen. – Moilasen Samille kettuilemme usein. Jotkut jäävät juttelemaan, toiset eivät niin paljon välitä siitä. Kangas jäi Kisapuiston nurkalle päivystämään senkin takia, että saisi pelin tuomaristolta ottelukiekon muistoksi. Hänellä on kiekot putken 300. ja 400. ottelusta. – Toivottavasti olisi nyt ihan älykiekko! Kankaan putki oli tiedossa ainakin osalla Tapparan pelaajista. Kaksi maalia SaiPan verkkoon ladannut Jere Karjalainen antaa ison peukun tosifanille. – Jokainen meistä tietää kyllä, kuka hän on. Antin suoritus on hatunnoston arvoinen. Siinä saa istua autossa, Karjalainen tuumasi. Laitahyökkääjä paisutti kauden ylivoimamaaliensa määrän jo 12:een, joka on sarjan ykköslukema. Verkot heiluivat jälleen kerran samalla kaavalla: Kristian Kuusela syöttää neliön läpi ja Karjalainen tinttaa suoraan syötöstä. Miten vastustajat eivät saa tuota kuviota rikottua? – En kyllä tiedä. Tänäänkin tuli kaksi aika identtistä. Kuusela sai syötettyä vielä jäätä pitkin, minkä ei periaatteessa pitäisi olla mahdollista, Karjalainen kertasi. Kysytäänpä samaa Kankaalta. – Jaa-a. Jos joku tietäisi, miten syötön saa poikki, niin varmaan katkaisisi sen. On se maaginen syöttö! Karjalaisen 0–2-maali Telian videolla: Karjalaisen 0–4-maali Telian videolla: