Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hävittäjähanketta salaisempi kopteriprojekti – lääkärikopterien jatkosta päätettiin ilman häiritsevää julkista keskustelua

Lääkärikopteripalvelujen järjestämisen ympärillä vellonut epätietoisuus hälveni lopulta perjantaina. Sairaanhoitopiirien omistamasta yhtiöstä valtionfirmaksi muuttunut Finnhems tiedotti ostavansa ahvenanmaalaisen kopterioperaattori Skärgårdshavets Helikoptertjänstin. SHT on toinen lentotoimintaa ostopalveluna tällä hetkellä tuottavista yhtiöistä. SHT:n lisäksi kopteripalveluja tuottaa lentoyhtiö Babcock. Kauppa merkitsee SHT:n osakekannan, liiketoiminnan ja helikopterien leasing-sopimusten siirtymistä Finnhemsin omistukseen. Tulevaisuudessa siintää kuitenkin malli, jossa valtio hankkii omat kopterit leasing-sopimusten umpeuduttua. Valtion tavoitteena on ollut, että Finnhems ottaa vastuulleen lääkärikopteritoiminnan viimeistään vuoden 2022 alussa, jolloin nykyinen ostopalvelusopimus päättyy. Käytännössä kyse on siitä, että Finnhems ei sen jälkeen ole vain kopteritoimintaa hallinnoiva yhtiö vaan myös sen käytännön tuottaja. Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi kopteritoiminnan tulevaisuutta reilu viikko sitten. Päätöksistä ei kuitenkaan kerrottu julkisuuteen salassapitoon vedoten. Lentotoiminnan tulevaisuuden järjestämistapaa on valmistelun aikana leimannut salamyhkäisyys. Vaitonaisuuteen on saattanut osaltaan vaikuttaa selvitysmies Jyri Liljan viime joulukuussa valmistunut selvitys, jonka mukaan valtion ei kannattaisikaan hankkia lääkärihelikoptereita eikä alkaa lentää lääkärilentoja itse. Liljan mukaan valtion pyörittämänä toiminta tulee kalliimmaksi, vaikka tavoitteena ovat säästöt. Selvitysmies asettui siten päinvastaiselle kannalle kuin silloisen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta aiemmin syksyllä. Finnhemsin hallituksen puheenjohtajaksi keväällä nimetty Harri Sailas kommentoi kopteritoiminnan tulevaisuutta Lännen Medialle ensimmäistä kertaa perjantaina, kun päätökset oli jo nuijittu. Selvitysmiehelle toimeksiannon antanut peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on puolustanut valtionyhtiötä eduskunnassa kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa, mutta muuten lausunnot ovat olleet tiukassa. Ottamatta kantaa siihen , onko toiminta järkevämpää tuottaa valtion toimintana vai ostopalveluna, valmistelun läpinäkyvyydestä on vaikea antaa kehuja. Ei voi välttyä ajatukselta, että julkisuuden on pelätty tuovan ylimääräisiä hankaluuksia muutenkin intohimoja välimiesoikeudenkäynteineen herättäneeseen uudistukseen. Radiohiljaisuuden voi ymmärtää ottaen huomioon ostopalvelujen jatkamisen puolesta kulisseissa käydyn lobbauksen. Valmistelusta ei kuitenkaan anna esimerkillistä kuvaa se, että julkista keskustelua ei käydä silloin, kun ratkaisuihin voi vielä vaikuttaa. Jopa valtavia turvallisuuspoliittisia ja taloudellisia intressejä sisältävästä hävittäjähankkeesta tiedottaminen on vaikuttanut lääkärikopterihanketta avoimemmalta. Kirjoittaja on Lännen Median uutispäällikkö.