Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Korkeakouluhakujen virheet kaatuvat nuorten päälle – Usea esimerkki kertoo, että varmuutta pitää lisätä

Korkeakoulujen valintakokeissa ja valinnasta ilmoittamisessa tapahtuneiden virheiden ratkaisut kääntyvät hakijoiden murheeksi. Tällainen kuva syntyy, kun kuuntelee tehtyjä päätöksiä. Opiskelijavalinnasta voi vaatia oikaisua, mutta esimerkiksi kolmen vuoden takaisessa Itä-Suomen yliopiston virhetapauksessa se oli laiha lohtu. Inhimillisen tallennusteknisen virheen vuoksi luokanopettajakoulutukseen hyväksyttiin 71 ylimääräistä hakijaa, joiden paikat yliopisto perui asian huomattuaan. 31 vaati tähän päätökseen oikaisua, mutta kaikki vaatimukset hylättiin. Osa haki muutosta Itä-Suomen hallinto-oikeudesta, joka niin ikään hylkäsi muutoksenhaut. Kaksi vielä tuoreempaa tapausta kertoo, että tekniikkaa ei hallita korkeakouluissa vaaditulla tavalla. Noin 140 hakijaa sai 12. kesäkuuta 2020 Jyväskylän yliopistosta virheellistä tietoa pääsystään kandidaatti- ja maisteriohjelmaan. Kyseessä oli yliopiston mukaan inhimillinen virhe teknisessä kirjauksessa. Kirjauksen tarkistamiseen olisi kyllä ollut aikaa, sillä hakijoita pyydetään odottamaan lopullisia valinnan tuloksia peräti 15. heinäkuuta saakka. Viime viikolla ammattikorkeakoulujen valintakokeiden toisessa vaiheessa jopa yli tuhat hakijaa sai eteensä puutteellisen kokeen. Mitä tekevät ammattikorkeakoulut? Ne korjaavat virheen niin, että vajaan kokeen tehneille haetaan ensimmäisen vaiheen vastaavasta osiosta saadut pisteet. Kouluilla oli virheellinen käsitys siitä, miten valinnoissa keskeinen Opintopolku-palvelu toimii. Koulujen syyttävä sormi osoittaa koronakiirettä – ja kärsijäksi joutuu hakija, joka turhaan käytti kahden kokeen välisen ajan kyseisen osion asioiden pänttäämiseen. Ehkä koetta olisi voinut katsoa laajasti ja poistaa kaikilta vastaavassa tilanteessa olevilta puuttunut osio. Se olisi ollut työlästä, mutta sitähän työ välillä on. Pääsykokeiden järjestäjille hakijat voivat olla iso joukko, mutta yksittäisen nuoren elämässä toiveiden opiskelupaikan saaminen on yksi isoimmista asioista. Jos opintoihin hakevalta vaaditaan haun joka vaiheessa tarkkuutta, sitä pitää kaikissa kohdin vaatia myös kokeiden järjestäjiltä. Korkeakoulujen pitää pystyä viilaamaan hakuja nykyistä varmemmiksi. Tutkitun tiedon airuina niillä ei ole muuhun varaa aikana, jona tekniikka osaa hälyttää inhimillisistä virheistä.