Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

S-ryhmä sulkee kolme keskeistä hotellia Tampereella, auki enää vain yksi – myös lähes kaikki hotellien yhteydessä olevat ravintolat suljetaan

Osa S-ryhmän hotelleista suljetaan koronaviruksen takia ja henkilöstöä lomautetaan, SOK tiedottaa. S-ryhmän hotelleissa voi kuitenkin edelleen majoittua useimmissa kaupungeissa. Pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa kaupungeissa Sokos Hotelleja ja Radisson Blu -hotelleja operoiva SOK:n tytäryhtiö Sokotel oy sulkee tilapäisesti hotelleja Tampereella, Oulussa ja Vaasassa. Tampereella S-ryhmän hotelleista sulkeutuu ensimmäisenä perjantaina Radisson Blu Grand Hotel Tammer. Sokos Hotel Villa on suljettuna sunnuntaista alkaen ja Sokos Hotel Torni Tampere maanantaista lähtien. Hotelli Ilves pysyy yhä avoinna. Miksi neljästä hotellista juuri Ilves jää auki, Sokotel oy:n toimitusjohtaja Jarkko Härmälä ? – Ilves on keskellä kylää, ja sillä on hyvät pysäköintitilat. Oletettavasti asiakkaat saapuvat autoillaan- Henkilökunnan lomautukset koskevat koko Sokotel oy:n henkilöstöä Suomessa, yhteensä 1 048 henkilöä. Lomautusten kesto on enintään 90 päivää. – Olisi tullut oikein hyvä hotelli-, kokous- ja ravintolakevät, mutta tämä sotkee koko toimialan erittäin pahasti. Nyt ei ole enää asiakkaita kaikille hotelleille, ja varaukset ovat valitettavasti peruuntuneet, Härmälä toteaa. Aukioloja arvioidaan jatkuvasti S-ryhmän alueosuuskauppojen omistamista Sokos Hotelleista suurin osa on tällä hetkellä vielä auki. Päätökset mahdollisista sulkemisista tehdään paikallisesti. Kunkin hotellin tilanne selviää Sokoshotels.fi -sivustolta ja ravintoloiden raflaamo.fi -palvelusta. Lomautukset ja sulkeminen koskevat vain tytäryhtiön Sokotel oy:n ravintoloita, jotka sijaitsevat hotellien yhteydessä. Muut Pirkanmaan Osuuskaupan ravintolat pysyvät toistaiseksi auki. –  Olemme ennennäkemättömän tilanteen edessä ja seuraamme tilanteen etenemistä jatkuvasti ja arvioimme toimiamme tarvittaessa uudelleen, kertoo SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtaja Harri Ojanperä . Auki olevissa S-ryhmän hotelleissa ja ravintoloissa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen ja hygieniaan niin, että niissä voi asioida turvallisesti. Työntekijöitä ohjeistetaan yksityiskohtaisesti. Hotellit tarjoavat nyt asiakkailleen aiempaa joustavammat peruutusehdot. Maalis–huhtikuulle varattuja huoneita voi peruuttaa maksutta tulopäivänä iltakuuteen asti, jolloin mahdollisesti maksettu ennakkomaksu palautetaan asiakkaalle. Varausta voi myös siirtää kuluitta vuoden loppuun saakka. Grand Hotel Tammerin ja hotelli Tornin hotellijohtajat eivät halunneet kommentoida päätöstä. Muokattu 19.3.2020 kello 20.05: Juttuun on lisätty Sokotel oy:n toimitusjohtajan kommentit. Jutun kuvat vaihdettu kello 20.25. Oikaisu 19.3.2020 kello 21.45: Tekstissä kysyttiin aiemmin, miksi kolmesta hotellista juuri Ilves jää auki. S-ryhmällä on neljä hotellia Tampereella. Muokattu 20.3. kello 11,53: Muokattu listausta. Aamulehden saaman tiedon mukaan Ilveksen ravintoloista ainoastaan Amarillo jää auki. Lisätty, että myös Tampereen keskustan Sokoksen ravintola on auki.