Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uutta tietoa: Iso vesivahinko tuhosi kerrostaloasunnon purkukuntoon Tampereen keskustassa, muitakin asuntoja remonttiin – ”Ei ihan parin viikon homma ole”

Tampereen keskustan tuntumassa Tampellan alueella tapahtui keskiviikkoaamuna iso vesivahinko. Yhden asunnon wc-istuimen säiliö oli rikkoutunut, minkä seurauksena vettä valui runsaasti asunnon lattialle. Päivystävä palomestari Ville Vahala Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, säiliöstä vuotanut vesi valui asunnon lattialta talon rakenteisiin ja useisiin muihin asuntoihin alemmissa kerroksissa. Vesivahinko tapahtui Tampellan esplanadilla vain vähän matkan päässä Tampellan Salesta. Asunnossa oli aamulla paikalla yksi henkilö. Vesivahingosta aiheutui ongelmia samassa linjassa oleviin asuntoihin useassa kerroksessa, kertoo isännöitsijä Klaus Rantala Reim Tampere oy:stä. – Vahinkoasunto menee kokonaan remonttiin ja suoraan alapuolella oleva asunto menee joiltain osin remonttiin, ja tietysti siinä myös ympäristössä on asuntoja, joissa on jälkiä, Rantala kertoo. Alapuolella sijaitseva asunto oli sattumalta tyhjä, joten esimerkiksi omaisuusvaurioita tapahtuneesta ei juuri aiheutunut. Vessa keskellä asuntoa Palomestari Vahala arvioi aamulla, että vettä oli ehtinyt valua jo jonkin aikaa ennen kuin pelastuslaitos saapui paikalle. Vesi lorisi keskiviikkoaamuna asunnon parvekkeen kautta myös kadulle. Suurta vesimäärää selittää se, että kun säiliö alkoi vuotaa lattialle, säiliön täyttöjärjestelmä ilmeisesti pyrki täyttämään sitä jatkuvasti uudelleen. Näin arvelivat Rantalan mukaan sekä palomestari että vahinkoa tutkinut putkimies. – Tältä vaikuttaa ja tämä oli putkimiehen näkemys asiasta. Lisäksi vahinkoasunnossa vessa sijaitsi keskellä asuntoa. Rantalan mukaan vesi oli valunut vessasta kynnyksen yli ja päässyt leviämään koko asunnon läpi. Jostain syystä vesi valui parvekkeelle ja sieltä kadulle, mutta rappukäytävä vaikutti siltä, että siellä ei vettä juurikaan ollut. Edessä jopa kuukausien remontti Aamulla pelastuslaitos imuroi näkyvät vedet lattioilta. Sen jälkeen vuoro siirtyi huoltoyhtiölle ja asunnon omistajalle. Keskiviikkona puolenpäivän aikaan ensimmäiset kartoitukset oli saatu tehtyä ja linjassa olevat asunnot tarkastettua. Purkuryhmä oli jo töissä. – Vielä tehdään jälkitarkastukset, koska vesi liikkuu sillä tavalla, että se ei välttämättä tänään vielä näy, jos johonkin on vähän päätynytkin, Rantala kertoo. Nyt edessä on arviolta muutaman kuukauden remontti kiinteistössä. Selvää on Rantalan mukaan, että vahinkoasunto joudutaan näillä näkymin purkamaan kokonaan. Vettä on päässyt huoneistoon siinä määrin, että esimerkiksi asunnon levyseinät ovat märkiä. Keskiviikkona puoliltapäivin asunnosta oli Rantalan mukaan jo nostettu parketit käytävälle odottamaan poisvientiä. Kahta asuntoa odottaa isompi remontti, ja lisäksi työtä on muutamassa muussa asunnossa. Useampi asunto pääsee Rantalan mukaan kuitenkin kahta pahiten kärsinyttä helpommalla. Isännöitsijä ei vielä keskiviikkona osannut täysin kommentoida sitä, mitä kaikkea missäkin joudutaan tekemään. Ainakin kuivauksia laitetaan käyntiin välittömästi. – Ei ihan parin viikon homma ole välttämättä niille kaikille muillekaan asunnoille, mihin tämä on vaikuttanut. Vesivahingot yleisiä Isännöitsijä Klaus Rantala ei halunnut keskiviikkona kommentoida sitä, mitkä tapahtumat johtivat vesivahinkoon Tampellassa. Hän kuitenkin kertoi, ettei tapaus ollut missään määrin pahin, mitä hän on uransa aikana nähnyt. – Tietysti se on epämiellyttävä, kun koskee useampaa asuntoa ja siellä asuvia ihmisiä. Uran varrelle vastaavia tapauksia on sattunut paljon. – Tällä hetkellä on käynnissäkin samanlainen. Kolme kerrosta on kokonaan märkinä ja siellä menee asunnot uusiksi. Rantala ei kerro kohteen sijaintia. Reim Tampere Oy toimii koko Pirkanmaan alueella. Syyt vahinkojen taustalla ovat tapauskohtaisia. Joskus taloteknisellä puolella on rikkoumia tai sattuu vahinkoja. – Mutta sitten näissä hyvin monesti yhdistävänä tekijänä on inhimillinen puoli, on se sitten vahinko tai tahallinen tai muuta. Joko välinpitämättömyyttä tai vahinkoa.