Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Portti auki, mutta minne? – vaaleja eivät ratkaise faktat vaan äänestäjien tunteet

Suomessa vaalit ovat tietenkin aina rehelliset siinä mielessä, että vallanpitäjä ei voi suhmuroida tulosta mieleisekseen. Eräänlaisen kollektiivisen itsepetoksen kuitenkin hyväksymme. Ainakin hetken leikimme, että aapiskirjamainen kuva vaaleista onkin totta. Tuossa ihannekuvassa puolueet tarjoavat kansalaisille kilpailevia vaihtoehtoja yhteisten asioidemme hoitamiseksi. Äänioikeutetut kansalaiset taas kuvitellaan olennoiksi, jotka puntaroivat vaihtoehtoja huolellisesti ja järkevästi. Vaalien alla mediakin herää vaalimaan aapiskirjakuvaa. Puolueet saavat runsaasti tilaa esitellä itseään ja tavoitteitaan. Äänestäjiä maanitellaan käyttämään valintavaltaansa. Median ylläpitämät vaalikoneet suorastaan hemmottelevat äänestäjiä ja palvelevat samalla ehdokkaita. Samoin ajattelevia autetaan löytämään toisensa. Lähtökohtana on rakentava myönteisyys. Asiat ja mielipiteet kilpailevat reilusti, äänestäjät muodostavat palkintoraadin. Mutta eipä jalo olympia-aatekaan ole tarkka kuvaus urheilun todellisuudesta! Vaalien todellisuutta repostelematta voi sanoa ainakin sen, että aapiskuva unohtaa tunteen. Työkseen arvioiva politiikan studioviisas takertuu faktoihin tai niiden puutteeseen, mutta lopputuloksen ratkaiseva äänestäjä luottaa omiin tunteisiinsa. Niin on aina ollut. Puolueetkin tietävät sen. Asiaansa esitellessään poliitikot yrittävät näppäillä myös tunteiden kieliä. Politiikan historiasta löytyy mestarillisia kansansa tunteiden ohjailijoita. Hyviä ja pahoja. Pakollinen esimerkki pahoista on Hitler . Kiihottaminen puhumalla on Suomessa onneksi vierasta. Meillä on yleensä riittänyt se, että poliitikko on osaavan ja luotettavan oloinen. Suomalaisen tunteisiin vedotaan kätkemällä omat tunteet. Sutkaus, tokaisu tai taiten valittu sananlasku Kekkosen tyyliin ei ole pahaksi. Aina ei edes tarvitse vaivautua herättämään tunteita. Voi riittää, että avaa portin, josta valmiit tunteet pääsevät sisään politiikkaan. Elämme portinaukojien aikaa. Länsimaissa velloo tunteita, jotka on synnyttänyt "väärä" maailmanmeno globalisaatioineen. Perinteisen kansallisvaltion hapertuessa vanhat pääpuolueet ovat monista alkaneet tuntua kyvyttömiltä tai haluttomilta. Pettyneet haluavat tavallisen ihmisen maallikkotuomarijärjellä hallittavan eilisen takaisin. He tungeksivat mahdolliselle portille. Suomessa tuo työntövoima tunkee väkeä Jussi Halla-ahon avaamalle veräjälle poliittisen muutoksen toivossa. Ei tarvitse olla selvänäkijä ennustaakseen, että Halla-ahon johtama puolue on näiden vaalien suurin voittaja. Perussuomalaisten voitto ei muuta maailmaa, mutta vanhojen pääpuolueiden periaatteiden kestävyyden se mittaa. Kirjoittaja on Aamulehden…emeritustoimittaja. Tässä vaiheessa voi jännittää sitä, onko Jussi Halla-ahon vaalivoitto niin suuri, että hän pääsee mittaamaan muiden puolueiden hallituskipeyden.