Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Ylöjärven Veittijärven saunariidassa yllätyskäänne – ympäristölautakunta poisti asialistalta esityksen, joka olisi tehnyt suositun avantosaunan jatkon hyvin hankalaksi

Ylöjärven avantouimareiden ylläpitämä suosittu Veittijärven sauna saa jatkaa toimintaansa ainakin toistaiseksi. Ympäristölautakunnan piti keskiviikkona käsitellä saunaa koskevaa valitusta, mutta pykälä poistettiin asialistalta puheenjohtajan aloitteesta lautakunnan yksimielisellä päätöksellä. – Tavoitteena on kuulla osapuolia ja yrittää löytää asiaan kaikkia tyydyttävä ratkaisu, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Pekka Hietaniemi (kesk.). Kaupunki kutsuu kiistan osapuolet saman pöydän ääreen neuvotteluun kesälomien jälkeen elokuussa. Naapurusto valittanut Kiista sai alkunsa valituskirjeestä, jonka Veittijärven ranta-asukkaat lähettivät Ylöjärven kaupungille. Kirjeessä vaaditaan asemakaavan vastaisen saunatoiminnan kieltämistä. Kirjeen on allekirjoittanut kymmenen saunan naapuria, jotka asuvat paritaloissa lähietäisyydellä saunasta. Kirjeessä moititaan muun muassa saunan aiheuttamaa liikennettä, pysäköintiongelmia ja savuhaittaa. Nykyistä asemakaavaa laadittaessa ei ole otettu huomioon sitä, että alueella toimii jopa 10 000:ta kävijää vuodessa palveleva yleinen sauna. Suosittu sauna sijoittui kärkisijoille Aamulehden Pirkanmaan avantosaunavertailussa . Esitys poistettiin Ylöjärven ympäristölautakunta käsitteli asiaa keskiviikon kokouksessaan. Listalta vedettiin pois päätösesitys, joka olisi tehnyt saunan toiminnan jatkamisen hankalaksi tai jopa mahdottomaksi. Päätösesityksessä todettiin, että avantosaunan toimintaa ei voida luvittaa voimassa olevan asemakaavan perusteella. Saunatoiminnan jatkaminen edellyttäisi käyttötarkoituksen muutosta eli käytännössä asemakaavan muuttamista. Neuvottelujen sijaan lautakunta olisi tyytynyt pyytämään valituksesta vastineet kiinteistön omistajalta ja Ylöjärven avantouimarit ry:ltä. Saunatontin omistavat ylöjärveläinen Dynaset oy:n yrittäjä Reijo Karppinen puolisonsa Kirsi Vuorenmaan kanssa. Ei kaavan mukaista Poisvedettyä päätösesitystä perusteltiin toteamalla, että Ylöjärven avantouimareiden kiinteistöllä harjoittama toiminta ei ole voimassa olevan asemakaavan mukaista. Nykyistä kaavaa laadittaessa ei ole otettu huomioon toiminnan laajuutta ja julkista luonnetta eikä sen välillisiä vaikutuksia ympäristöön ja liikennemääriin. Esimerkiksi pysäköintipaikkoja ei ole riittävästi. Näillä perusteilla katsottiin, että avantosaunan toiminnasta aiheutuu olennaista haittaa Kesäniemen alueen muulle asemakaavan mukaiselle käytölle ja viihtyisyydelle. Entä nyt? Asemakaavaan liittyvät ongelmat pitää edelleen jotenkin ratkaista. – En lähde ennakoimaan, mitkä ovat ne vaihtoehdot ja miten tästä päästään eteenpäin, Hietaniemi toteaa. Alueen nykyinen asemakaava on vuodelta 2008. Saunatontti on kaavassa merkitty erillispientalon tontiksi, jolle saa rakentaa yhden asunnon. 1970-luvulla rakennettu sauna oli ollut avantouimareiden käytössä jo kymmenen vuotta ennen kaavan laatimista, mutta syystä tai toisesta sitä ei otettu huomioon. Vuonna 2012 Kesäniemen maat omistanut Tampereen kaupunki muutti ympäristön asuinalueeksi ja myi niemestä viisi paritalotonttia. Kädet ristissä Ylöjärven avantouimareiden puheenjohtaja Olli Siironen toivoo, että saunan toiminta voisi jatkua. –  Me kädet kyynärpäitä myöden ristissä odotamme, mikä on lopputulos. Yhdistys on jo pyrkinyt vähentämään savuhaittaa muuttamalla saunan pellettilämmitteiseksi. Liikenteen osalta yhdistys on esittänyt, että avantosaunojia varten toteutettaisiin laajempi pysäköintialue lähellä olevan Tomppilantien päähän ja sieltä jalankulkuyhteys saunalle. Ympäristölautakunnan listalla oli myös toinen Kesäniemeä koskenut pykälä, joka koski aluepysäköinnin kieltämistä alueen kadunvarsilla. Myös tämä pykälä poistettiin listalta. Veittijärven sauna rakennettiin 1970-luvulla Ylöjärven Kesäniemeen, joka oli tuolloin Tampereen kaupungin omistuksessa ja vuokrattuna Tampereen yhteisjärjestö KTV ry:n kesäkodiksi. Vuodesta 1998 alkaen paikkaa ovat vuokranneet Ylöjärven avantouimarit, jotka pyörittävät siellä avantosaunaa. Peukaloniementie 5:ssä sijaitsevalla tontilla toimivat sekä normaalisauna että savusauna. Vuonna 2012 Tampere muutti ympäristön asuinalueeksi ja myi niemestä viisi paritalotonttia.