Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

”Kaikki reippaasti laulamaan ja ääntä mukaan!” – Mikko Alatalo ja Jammi Humalamäki laulattivat tamperelaisia liki sadan metrin korkeudessa

Tupa oli täynnä Torni-hotellin taivasbaarissa keskiviikkoiltana, kun Mikko Alatalo ja Jammi Humalamäki laulattivat tamperelaisia. Sää suosi yhteislaulua, eikä sadekamppeita tarvittu. Tuuli tosin oli yläilmoissa sen verran navakkaa, että laululehtisistä sai pitää toden teolla kiinni. Kitaristi Kalle Alatalolla ja pianisti Tero Kaariolla ryyditetty Alatalon ja Humalamäen duo soitti ikivihreitä suomalaisia kappaleita. Mukana oli niin Alatalon omaa tuotantoa, Juicea, Junnu Vainiota, Rauli Baddingia kuin Kari Tapiotakin. Liki sadan metrin korkeudessa maisemat olivat kohdallaan: jos sattui istumaan oikean ikkunan vieressä, pystyi Pyynikki-valssin aikana silmäilemään niitä seutuja, josta laulussa lauletaan. Tammerkosken rannalla -yhteislauluillat saavat jatkoa keskiviikkoina 12. ja 19. elokuuta samasa paikassa. Kaikki tapahtumat nähdään myös televisiossa syksyllä Alfa-tv:llä.