Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Manse PP on voiton päässä finaalipaikasta! Kaupissa nähtiin huima Virpi Hukka -show

Tamperelainen Manse PP ja Porin Pesäkarhut olivat valmiita sunnuntaina taistelemaan toisesta kiinnityksestä naisten Superpesiksen finaaleihin. Perjantain välieräavaus ei olisi juuri tasaisempi voinut olla, kun Manse PP voitti 1–0 (2–2, 2–1). Henna Suomisen toisen jakson viimeisen vuoroparin tasoittavan lyönti puhkaisi Pesäkarhujen kentän ja riitti Manse PP:n voittoon. Peli oli näiden toisensa tuntevien kiistakumppaneiden välillä tasainen, viihdyttävä ja laadukas. Sunnuntaina jaksoluvut olivat samat, Manse PP voitti 1–0 ja juoksuin 6–2, 2–2. Illan ykköshahmo oli Virpi Hukka , joka löi avausjaksolla ratkaisevat kaksi kunnaria. Kaikkiaan Hukka löi kolme juoksua ja toi viisi. Emilia Linnan johtama Pesäkarhut kykeni nousemaan tasoihin toisen jakson aloittavallaan, mutta kaivattua kolmatta juoksua ei enää syntynyt. Manse PP ja Pesäkarhut kohtaavat uudestaan keskiviikkona Porissa. Jos Manse voittaa, se etenee SM-finaaleihin. Aamulehti seurasi kamppailua tässä jutussa. Liveseuranta: Manse PP–Porin Pesäkarhut 1–0 (6–2, 2–2) 0–1 Emilia Linna (Henna Juka) 1–1 Virpi Hukka (Henna Peltokangas) 2–1 Virpi Hukka (Virpi Hukka) 3–1 Kirsi Ala-Lipasti (Virpi Hukka) 3–2 Emilia Linna (Henna Juka) 4–2 Virpi Hukka (Virpi Hukka) 5–2 Anna Ala-Kauhaluoma (Virpi Hukka) 6–2 Henna Suominen (Anna Ala-Kauhaluoma) –-- 1–0 Anna Ala-Kauhaluoma (Ida Lähde) 2–0 Emma Sallinen (Virpi Hukka) 2–1 Emilia Linna (Emilia Itävalo) 2–2 Pinja Arbelius (Emilia Linna) Otteluvoitot: 2–0 2J 4A: Manse PP voittaa ja ottaa toisen kiinnityksen finaalipaikkaan! Emilia Linna, päivän porilaissankari, ja Pinja Arbelius sivaltavat taitavasti pelin tasoihin, mutta Manse PP kestää kuin kestääkin. Manse PP voi edetä ensi keskiviikkona SM-finaaleihin! 2–2. 2J 3T: Porilaisittain äärimmäisen tärkeä onnistuminen ulkona. Toisen jakson ja ottelun ratkaisun hetket edessä. Pesäkarhut tarvitsee kolme juoksua. 2–0. 2J 3A: Nyt on Mansen toinen kiinnitys finaalipaikkaan enemmän kuin lähellä! Huima ulkovuoro jälleen kerran kotijoukkueelta, eikä Pesäkarhut ole keksinyt ratkaisuja sisäpelinsä vapauttamiseen. 2–0. 2J 2T: Manse PP:lle isoja onnistumisia otteluvoiton kannalta. Anna Ala-Kauhaluoma jatkaa erinomaista otteluaan, samoin Emma Sallinen. He lyövät Mansen kahden lyönnin karkumatkalle. Manse PP:n ykköskärjen jälkeiset pelaajat Ala-Kauhaluoma, Sallinen ja Kirsi Ala-Lipasti olleet erinomaisia. 2–0. 2J 2A: Porin Pesäkarhut pelaa parhaan sisävuoronsa hetkeen ja saa lyöjäkuningatar Susanna Puistolle sekä toiselle lyöjäjokerille Pinja Arbeliukselle ajolähdöt ratkottaviksi, mutta Mansen ulkokenttä pitää. Puisto oli jo lyödä läpi, mutta pallo ei rullannut pitkälle ja Manse pystyi polttamaan etenijän kotipesään. 0–0. 2J 1T: Porin Pesäkarhut vastaa laadukkaalla ulkopelillään ja etenkin estää Mansen kärjen etenemisen. 0–0. 2J 1A: Manse PP:ltä jäätävä ulkovuoro tähän toisen jakson alkuun. Kolme paloa kakkospesältä. Samalla kuulutetaan yleisömäärä, Kaupin stadion on loppuunmyyty, 970 katsojaa. 0–0. 1J 4T: Manse PP:n hurmos kantaa ulkopeliinkin! Kovia suorituksia Anna Ala-Kauhaluomalta ja Hukalta, eikä Pesäkarhut pääse edes kunnolla yrittämään kotiutusta. Tämä oli Virpi Hukan erä: kaksi kunnaria, jotka toivat yhteensä kolme juoksua, neljä tuotua juoksua, kärkilyönnit 11/12 ja mainiota ulkopeliä siihen päälle. Mutta toinen erä, se voi olla toinen tarina. Palaamme kohta. 6–2. 1J 4A: Terve, moi ja hei! Meillä on melkoinen Virpi Hukka -show käynnissä Kaupin stadionilla! Hukka pamauttaa avausjakson toisen kunnarinsa, minkä jälkeen hän tuo neljännen juoksunsa, kun Anna Ala-Kauhaluoma onnistuu. Perään vielä Henna Suominen onnistuu ja Ala-Kauhaluoma tulee kotiin. Manse PP:llä hurmos päällä tähtensä johdolla. Mansen kärjen Henna Peltokangas ja Ida Lähde eivät ole optimaalisesti päässeet kentälle, mutta se ei ole Hukkaa haitannut. 6–2. 1J 3T: Emilia Linna ja Henna Juka jatkavat vieraiden ratkaisupelaajina, kaventava juoksu vieraille. Manse PP kuitenkin polttaa muutoin erittäin tehokkaasti, eikä toista juoksua tule. 3–2. 1J 3A: Virpi Hukka, Virpi Hukka, Virpi Hukka! Manse PP:n tähtipelaaja ottaa show’n itselleen ja lyö ensin kahden lyönnin arvoisen kunnarin kolmospuolelle ja vielä juoksee itse hetkeä myöhemmin kotiin. Isot juoksut kotijoukkueelle. 3–1. 1J 2T: Pesäkarhut saa luotua tilannetta, mutta Manse PP saa poltettua Pesäkarhujen jokerien Susanna Puiston ja Pinja Arbeliuksen lyönnit. Tärkeitä onnistumisia, koska kahden juoksun ero on näiden joukkueiden välillä iso. 0–1. 1J 2A: Kummatkin joukkueet ovat vahvoja ulkona, mutta onpa ollut erinomainen Pesäkarhujen ulkopeli tähän alkuun. Mansella vaikeuksia sisällä. 0–1. 1J 1T: Henna Juka jatkaa hirmuvireessä. Emilia Linna paukauttaa Jukan kotiin. Juka on tuonut kaikki Pesäkarhujen juoksut tässä sarjassa toistaiseksi. 0–1. 1J 1A: Kuten perjantaina Porissakin, nihkeä ensimmäinen sisävuoro Manselle. 0–0. Tervetuloa liveseurannan pariin! Perjantaina nämä joukkueet pelasivat erittäin tasaisen kamppailun ja sellaista odotetaan nytkin. Kohta mennään!