Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Marin: Budjettiriihestä mittava paketti kuntien tukemiseksi – pääministeri myöntää, että tavoite 75 prosentin työllisyydestä karkaa

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan ensi viikon budjettiriihestä on tulossa konkreettisia päätöksiä kuntien vaikean taloustilanteen helpottamiseksi. Hänen mukaansa toimien pitää olla mittavia. –  Toimien on oltava mittavia, jotta ne näkyvät ihmisten arjessa, Marin sanoi. Marin sanoi puoluejohtajien paneelikeskustelussa Kuntamarkkinoilla, että ratkaisuina ovat esillä ainakin yhteisövero-osuuden korotuksen jatkaminen sekä valtionosuuksien rukkaaminen. Paikalla olevat hallituspuolueiden puheenjohtajat kannattivat kumpaakin muutosta. Lisäksi on Marinin mukaan selvää, että koronaviruksesta aiheutuvat suorat lisäkustannukset esimerkiksi testaamisesta ja tartuntojen jäljittämisestä korvataan kunnille täysimääräisesti. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko piti tärkeänä, että nimenomaan valtionosuuksien jakamista tarkastellaan, sillä silloin toimet ulottuvat myös niihin kuntiin, joiden talous ei ole yhteisöverotuottojen varassa. Kuntaliiton mukaan kuntien talouteen on tulossa ensi vuonna 1,7 miljardin lovi, kun huomioidaan niille koronaviruksesta koituvat lisäkustannukset ja tulonmenetykset. Orpo: Sote-uudistus nykymuodossaan pitäisi hylätä Kuntien tehtävät ja niistä koituvat kustannukset nousivat esiin keinona helpottaa kuntien talousahdinkoa. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, että juuri nyt ei pitäisi tehdä uudistuksia vaan keskittyä pelastamaan olemassa olevaa ja turvaamaan palveluita. Hallituspuolueista ihmeteltiin, eikö Orpon mielestä sote-uudistusta tarvitakaan. Orpo vastasi, että sote-uudistus on ilman muuta tehtävä, mutta ei nykyisellä mallilla. –  Tarkoitus olisi päästä tehokkaammin hoitoon ja parantaa kustannustehokkuutta, kumpikaan ei ole toteutumassa. Ja siksi minusta tällä mallilla ei pitäisi mennä eteenpäin, vaan pitäisi kiireesti muuttaa sitä, Orpo sanoi. Marin: Työllisyystavoite karkaamassa Marinin mukaan hallituksen tavoite työllisyyden nostamisesta 75 prosenttiin tämän hallituskauden aikana on karkaamassa. –  Kyllä tämä koronatilanne, tämä poikkeuksellisen syvä globaali pandemia ja kriisi, on tuonut meidän toimintaympäristöömme sellaisen määrän muutoksia, että ne reunaehdot joista hallitusohjelmaa rakennettiin, ovat murentuneet, Marin sanoi. Alkuviikon budjettineuvotteluissa hallituksen odotetaan sopivan työllisyyttä lisäävistä uudistuksista. Marinin mukaan budjettiriihessä tehdään päätöksiä 30 000 työllisen osalta ja luodaan näkymä siitä, miten päätökset konkretisoituvat.