Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Eläimiä Ähtärissä tappanut ilves lopetettiin poliisin päätöksellä

Ähtärin eläinpuiston alueella tuhoja tehnyt ilves lopetettiin sunnuntaina aamulla poliisin tekemällä lopetuspäätöksellä. Lopetettu ilves ei kuulunut eläinpuiston omaan eläimistöön, vaan oli ilmaantunut paikalle ympäröivästä luonnosta maaliskuun lopulla. Ilves oli tappanut perjantain ja lauantain välisenä yönä eläinpuiston eläimistä kolme kuusipeuraa ja yhden kauriin. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ilves ehti tappaa vielä yhden kauriin ennen kuin eläin saatiin lopetettua poliisin tehtävään nimeämän suurriistavirka-apuryhmän avustuksella. Lopetettu eläin oli liikkunut alueella päiväsaikaan välittämättä alueella olleista ihmisistä. Se päästi ihmisen noin 10 metrin etäisyydelle. Ilves oli menettänyt luontaisen ihmisarkuutensa ja käyttäytyi lajille epätyypillisellä tavalla. Poliisi lopettaa eläimen poliisilaian perusteella. Päätöksessä otettiin huomioon eläinpuistossa päivittäin liikkuvien ihmisten turvallisuus sekä eläimen eläinpuistolle aiheuttamat vahingot.