Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tuhannet uudet korkeakouluopiskelijat aloittavat syksyllä opintonsa Tampereella erikoisissa olosuhteissa – jopa tiedekunnan dekaani tavataan pienryhmissä

Noin 3 300 uutta opiskelijaa aloittaa elokuussa syyslukukauden Tampereen yliopistossa pienryhmissä koronaepidemian vuoksi. – He tutustuvat alle kymmenen hengen tutor-ryhmissä yliopistoon, sen toimintaan ja kampuksiin, kertoo rehtori Mari Walls Tampereen yliopistosta. Tutoreina toimivat edellisen vuosikerran opiskelijat. Orientaatioviikkoon kuulu myös oman tiedekunnan dekaanin eli tiedekunnan johtajan tapaaminen suuren tilaisuuden sijaan pienryhmissä. – Tuntuman saaminen vaatii uudelta opiskelijalta läsnäoloa ja muutakin kuin etäopiskelua. Teemme parhaamme, että käytännöt ovat sellaiset, että kampukselle voi tulla luottavaisin mielin, Walls sanoo. Lisäksi noin 900 kansainvälistä opiskelijaa aloittaa niin ikään koronaepidemian vuoksi lukukauden etäjärjestelyin. – Kansainvälisen opiskelijavaihdon yksikkö huolehtii yhteydenpidosta heihin ja ohjeistuksesta tällaisessa tilanteessa, Walls kertoo. Muutoin opetus jatkuu pääsääntöisesti etäopiskeluna hallituksen suosituksen mukaisesti. – Massaluentoja emme järjestä. Joissain opinto-ohjelmissa olevat satoja opiskelijoita keräävät luentokokonaisuudet hoidetaan etäyhteyksin. Vastaava linjaus on useimmilla yliopistoilla, Walls kertoo. Syyslukukauden ensimmäisellä opetusperiodilla vain välttämätön opetus annetaan kampuksilla. Näitä ovat esimerkiksi laboratoriojaksot ja pienryhmäopetus. – Erilaiset harjoitustyöt, demonstraatiot ja muu vastaava seminaarityyppinen opetus voidaan järjestää, kunhan se voidaan toteuttaa turvallisesti sosiaalisten etäisyyksien kannalta. Haemme tilaratkaisuja, jotka sallivat parin metrin turvaetäisyyden muihin, Walls kertoo. Samaan tapaan Tampereen ammattikorkeakoulussa Tamkissa järjestetään jatkaville opiskelijoille tarvittaessa lähiopetusta. Rehtori ja toimitusjohtaja Markku Lahtinen Tamkista kertoo, että myös siellä aloittavat opiskelijat pääsevät lähiopetukseen orientoivissa opinnoissa. – Heille tarjotaan mahdollisimman paljon lähiopetusta pitkin syksyä. Ryhmäkokoja on myös pienennelty, tilojen käyttöä porrastetaan ja samoin ruokailua, hän kertoo. Tamkissa aloittaa noin 2 000 uutta opiskelijaa. Linjaukset yhdessä Tamk ja yliopisto seuraavat koronavirustilannetta ja viranomaisten päätöksiä ja linjaavat tarvittavia toimia yhdessä. – Tämä on varmasti jatkuvasti varpaillaan olo -tilanne. Koronatilanne näyttää valitettavasti eskaloituvan maailmalla ja Euroopassa se ottaa uutta aaltoa, Walls sanoo. Kaikki poikkeamat eivät ole hänen mukaansa vielä tiedossa. – Kaikkia yksityiskohtia ei ole vielä lyöty lukkoon. Henkilökunnan lomakausi jatkuu, ja myös Walls vastasi haastattelukysymyksiin lomalta.