Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ensimmäiset kutsut koronavirus vasta-ainetesteihin saapuvat tamperelaisille mahdollisesti jo ensi viikolla – Testeihin toivotaan mentävän pikaisesti: ”Toivottavasti väki vaan lähtee nopeasti liikkeelle”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on lähettänyt ensimmäiset kutsut koronaviruksen vasta-ainetesteihin. THL:n tutkimuspäällikkö Arto Palmu kertoo, että kaikkiaan kirjeitä on lähetetty nyt 1500 kappaletta. Palmu kertoo, että ensimmäiset 750 kirjettä tavoitti saman verran Uudellamaalla asuvia keskiviikkona, ja toinen vastaava määrä on parhaillaan matkalla. Ensi viikolla kirjeitä aletaan lähettää myös Uudenmaan ulkopuolelle, Suomen suurimmissa kaupungeissa asuville. Tampereelle ensimmäiset 200 kirjettä pyritään postittamaan mahdollisimman nopeasti, mahdollisesti siten, että ne ovat perillä jo ensi viikolla. Kaikkiaan kutsuja vasta-ainetesteihin lähetetään vuoden 2020 loppuun mennessä 30 000 kappaletta. Ensimmäisessä vaiheessa kutsu lähetetään 18–69-vuotiaille, jotka on valittu vasta-ainetestiin satunnaisotannalla. Testejä laajennetaan myöhemmässä vaiheessa siten, että niitä otetaan myös lapsilta sekä ikäihmisiltä. Palmu sanoo, että vasta-ainetestissä toivotaan käyvän viikon sisällä kirjeen saapumisesta, jotta koronavirustilanteesta saadaan mahdollisimman ajantasaista kuvaa. Tuloksia toivotaan nopeasti Palmu on luottavaisin mielin sen suhteen, että ihmisiä kiinnostaa tutkimukseen osallistuminen ja se saa kattavan vastaanoton. – Lähiviikkojen uutisoinnin määrän perusteella uskon kiinnostusta olevan. Toivottavasti väki vaan lähtee nopeasti liikkeelle, jotta alamme myös saamaan tuloksia. Palmu kertoo, että laajan testauksen taustalla keskeisintä on saada tietoon, kuinka paljon tartuntoja on todellisuudessa. – Kyseessä on tauti, josta näkyy nyt vain jäävuoren huippu nimen omaan ikääntyneiden kohdalla. Mutta se, kuinka paljon se on kiertänyt nuoremmilla aikuisilla, ei ole tiedossa. Palmu sanoo, että testituloksissa on kyse myös hyvin tärkeästä lisätiedosta, kun katsotaan ja arvioidaan tulevaisuutta esimerkiksi mallinnusten avulla. –Pohdinnassa on myös tämän kautta saadun tiedon hyödyntäminen rajoitusten poistojen arvioinnissa. Siinä vaiheessa emme kuitenkaan vielä ole, että riittävän suurella osalla väestössä olisi vasta-ainesuoja laumasuojan muodostumiseksi. Palmu kertoo, että ympäri Eurooppaa tulee nyt tietoa siitä, kuinka epidemioita on saatu kuriin ja mikä infektoituneiden osuus on sillä hetkellä ollut. – Tämä tieto auttaa muuttamaan tulkintaa esimerkiksi siitä, mikä on se määrä, että laumasuoja toteutuu yhdessä rajoitustoimenpiteiden kanssa.