Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat on valittu – Tamkissa aloittaa syksyllä yli 2 100 uutta opiskelijaa

Tampereen ammattikorkeakoulun suomenkielisissä opinnoissa aloittaa syyslukukauden reilut 1 700 uutta opiskelijaa. Heistä 1 552 suorittaa ammattikorkeakoulututkintoa ja 192 ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Tulokset julkistettiin maanantaina. Nyt valittujen lisäksi uusia opiskelijoita on kevään aikana valittu myös kymmeneen Tamkin englanninkieliseen tutkinto-ohjelmaan. Niissä aloittaa syksyllä yhteensä noin 400 opiskelijaa. Tamk oli kevään toisessa yhteishaussa hakijamäärältään Suomen toiseksi suosituin ammattikorkeakoulu. Hakijoita oli kaikkiaan 18 007. Kaikki kevään yhteishaussa hakeneet saavat valtakunnallisen tuloskirjeen. Korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset ovat nähtävissä Oma opintopolku -palvelussa. Opiskelupaikka on vastaanotettava palvelussa viimeistään 22. heinäkuuta. Joissakin hakukohteissa on mahdollista tulla hyväksytyksi varasijoilta. Varasijavalinta päättyy 3. elokuuta. 180 uutta aloituspaikkaa Valtion lisätalousarvion turvin Tamk lisäsi koulutuksiinsa 180 aloituspaikkaa syksyllä aloittaville opiskelijoille. Lisäpaikkoja suunnattiin aloille, joilla on Pirkanmaalla pulaa ammattilaisista. Tällaisia ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveysala sekä tekniikan ala. Tamkin opiskelijavalinnoissa tehtiin tänä keväänä muutoksia nopealla aikataululla koronavirustilanteen takia. Kevään valintakokeet järjestettiin pääsääntöisesti etänä. Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen digitaalinen valintakoe järjestettiin kaksivaiheisena. Hakijat suorittivat etänä kokeen ensimmäisen vaiheen, jonka pisteiden perusteella osa hakijoista kutsuttiin kokeen toiseen vaiheeseen. Valitut suorittivat toisen vaiheen lähikokeena ammattikorkeakoulujen tiloissa juhannuksen jälkeisellä viikolla. Tämänhetkisen tiedon mukaan suomenkielisten ohjelmien uudet opiskelijaryhmät aloittavat opintonsa syksyllä Tamkissa paikan päällä järjestettävillä orientaatioilla. Tamk kertoo tiedotteessaan, että tarkoituksena on, että opiskelijat tutustuvat ja kiinnittyvät uuteen opiskeluympäristöön ja uusiin opiskelukavereihin mahdollisimman hyvin. Englanninkielisen koulutuksen osalta uudet opiskelijat aloittavat syksyn opintonsa etänä. Seuraava yhteishaku syksyllä Opiskelupaikkaa voi hakea seuraavan kerran hakea syksyn yhteishaussa, joka on käynnissä 2.–16. syyskuuta. Tamkilla on haussa tarjolla yhteensä 27 hakukohdetta. Syksyllä hakuun tulee ensimmäistä kertaa paikkoja myös uuteen tutkinto-ohjelmaan, älyteollisuuden automaatioratkaisut. Tamkiin voi päästä opiskelemaan myös avoimen väylän haun tai siirtohaun kautta toisesta korkeakoulusta. Tänä keväänä niiden kautta hakeneita opiskelijoita valittiin Tamkiin yhteensä noin 200. Tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän haun kautta voi pyrkiä suoritettuaan polkuopinnot. Haku avoimen ammattikorkeakoulun polkuopintoihin alkaa pääsääntöisesti heinä-elokuun vaiheessa. Tamkin siirtohaku ja avoimen väylän haku on käynnissä seuraavan kerran 1.–15. lokakuuta. Hakukohteet julkaistaan Tamkin verkkosivuilla syyskuun alussa.