Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tamperelaisille julkaistiin konkreettisia neuvoja sisältävä ilmasto-opas – "Kokeile sokeripalaa lieden puhdistukseen”

”Kodin siivouksessa kannattaa kokeilla ruokakaapista löytyviä aineksia, esimerkiksi laimennettua etikkaa huuhteluaineena tai sokeripalaa lieden puhdistukseen.” Näin neuvotaan Tampereen kaupungin yhdessä Ekokumppanit Oy:n kanssa julkaisemassa ilmasto-oppaassa. Idea oppaan toteuttamiseen syntyi valtuustoaloitteen pohjalta. Kaupungin tavoitteena on kasvaa kestävästi ja olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Sivustolla on jaettu ilmastoon vaikuttavat teot neljään kategoriaan, jotka liittyvät asumiseen, ruokaan, liikkumiseen ja ostoksiin. Jokainen ekovinkki on myös arvotettu sen mukaan, kuinka suuresta ilmastoteosta on kysymys. Esimerkiksi kahvimerkin vaihtaminen Reilun kaupan tuotteeseen on oppaan mukaan tärkeä muutos. Jos taas pitää huolta vaatteistaan ja vähentää pesukertoja, on se jo merkittävä ilmastoteko. Todellisia ilmastosankaritekoja sivuston mukaan ovat esimerkiksi pyörällä liikkuminen ja villivihannesten ja -marjojen kerääminen. Paljon ekologisia yrityksiä ”Jos pyykinpesukoneesi pyörii kolme kertaa viikossa, ja käytössä on normaalin pesuaineen sijaan ympäristöystävällinen vaihtoehto, hiilijalanjälkesi pienenee noin puoli prosenttia vuodessa. Se voi vaikuttaa pieneltä, mutta vastaa esimerkiksi 300:aa autolla ajettua kilometriä.” Tällaisia ohjeita opas antaa vaatteiden hoitoon. Sivustolla vinkataan tamperelaisia yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet vaatteiden ja tavaroiden korjaamiseen tai niiden kierrättämiseen. Yksi näistä on Nekalassa sijaitseva Nextiili, joka myy vintage-vaatteita todella halvalla verrattuna tavanomaisiin vintage-putiikkeihin. Nextiiliin voi myös viedä rikkinäiset ja käyttöön kelpaamattomat tekstiilinsä. Tampere valittiin Suomen ensimmäiseksi Reilun kaupan kaupungiksi 11 vuotta sitten. Kaupunki on sitoutunut kaupunginvaltuuston päätöksellä kehittämään hankintojaan vastuullisemmiksi. Kaupungin henkilöstöravintoloissa, päiväkodeissa, oppilaitoksissa, seurakunnissa ja erilaisissa tilaisuuksissa käytetään säännöllisesti Reilun kaupan kahvia, banaaneja ja muita tuotteita.