Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Sarjakuristajan mielentila on tutkittava, päätti hovioikeus – käräjäoikeus jo kertaalleen hylkäsi tutkimukset

Helsingin hovioikeus on määrännyt sarjakuristajana tunnetun Michael Maria Penttilän mielentilan tutkittavaksi. Asiasta annettiin päätös tänään perjantaina. Helsingin hovioikeuden päätös liittyy murhajuttuun, jota hovioikeus parhaillaan ratkaisee. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kesällä 2018 Penttilän murhasta elinkautiseen vankeuteen. Oikeus katsoi hänen murhanneen naisen tämän kotona Helsingin Kalliossa huhtikuussa 2018. Penttilä oli vieraillut Vaasankadulla asuneen naisen luona. Jo käräjäoikeudessa hän myönsi hengenriiston mutta kiisti murhan. Penttilä valitti päätöksestä hovioikeuteen, ja pääkäsittely pidettiin aiemmin tänä kesänä. Vaati tutkimusta jo käräjäoikeudessa Hovioikeus haluaa mielentilatutkimuksena avulla selvittää, miten hyvin Penttilän persoonallisuudessa havaitut piirteet vaikuttavat hänen kykyynsä ymmärtää rikostensa vakavuuden. Jo käräjäoikeudessa Penttilän puolustus vaati, että Penttilä määrätään mielentilatutkimukseen. Käräjäoikeus ei kuitenkaan katsonut mielentilatutkimusta tarpeelliseksi, koska Penttilän mielentilaa on aiempien juttujen yhteydessä tutkittu säännöllisesti. Hovioikeudessa Penttilän puolustus uusi pyynnön. Syyttäjät ja uhrin edustajat vastustivat tutkimusta. – Mielentilatutkimuksen tarpeellisuutta arvioitaessa on otettu huomioon muun muassa se, että Penttilää syytetään teosta, josta rangaistus on ankarin mahdollinen, hovioikeuden tiedotteessa todetaan. Hovioikeus kertoo antavansa varsinaisen murhajutun ratkaisun myöhemmin. Michael Penttilää kutsutaan sarjakuristajaksi, koska hänet tuomittu useista henkirikoksista, joissa uhri on kuristettu hengiltä. Helsingin käräjäoikeuden kesällä 2018 antama tuomio, jota nyt hovioikeus pui, oli ensimmäinen, jossa Penttilä tuomittiin murhasta.