Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Susijengi sai EM-kakkonen Serbian samaan EM-karsintalohkoon – lohkon neljännestä paikasta taistelee kolme joukkuetta

Suomen miesten koripallomaajoukkue kohtaa vuoden 2017 EM-kakkosen Serbian sekä Georgian EM-karsinnoissa, joissa tavoitellaan paikkaa vuoden 2021 EM-kisoihin. Georgia on yksi EM-lopputurnauksen alkulohkojen isäntämaista, joten se pääsee karsintalohkostaan varmuudella kisoihin. Susijengi pelaa E-lohkossa, josta Georgian lisäksi EM-turnaukseen pääsee kaksi parasta maata. Ilman isäntämaata pelattavista lohkoista lopputurnaukseen pääsee kolme parasta. Suomen karsintalohkon neljäs joukkue on joko Sveitsi, Portugali tai Islanti. Ne pelaavat esikarsinnan pääsystä karsintoihin. Suomi oli kahden vuoden takaisissa EM-kisoissa 11:s ja Georgia 17:s. EM-karsintojen lohkot arvottiin tänään Münchenissä. Miesten karsinnoissa pelaa kahdeksan neljän joukkueen lohkoa. Karsintaotteluissa jokainen joukkue pelaa jokaista vastaan kerran kotona ja kerran vieraissa. Karsinnat alkavat ensi vuoden helmikuussa, ja niitä pelataan myös marras-joulukuussa 2020 ja helmikuussa 2021. Georgian lisäksi miesten vuoden 2021 EM-lopputurnauksen alkulohkot pelataan Saksassa, Tshekissä ja Italiassa, ratkaisupelit Berliinissä. Ukraina naisten kovin vastus Naisten koripallomaajoukkue kohtaa EM-karsinnoissaan Belgian, Ukrainan ja Portugalin. Karsinnoissa tavoitellaan paikkaa vuoden 2021 EM-lopputurnaukseen Ranskaan ja Espanjaan. Isäntämaat pääsevät ilman karsintoja lopputurnaukseen. Kaikkiaan karsinnoissa on mukana 33 joukkuetta, joista rakentui Münchenin arvonnassa kuusi neljän joukkueen lohkoa ja kolme kolmen joukkueen lohkoa. Yhdeksän lohkovoittajaa ja viisi parasta lohkokakkosta pääsevät isäntien kanssa 16 joukkueen EM-lopputurnaukseen. Suomi pelaa karsinnat G-lohkossa. Sen vastustajista Ukraina oli vuoden 2017 EM-kisojen kymmenes. Naistenkin karsintaotteluissa jokainen joukkue kohtaa toisensa kertaalleen kotikentällä ja vieraskentällä.