Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tasoristeyksen puomit katkaisivat liikenteen lähes tunniksi yllättävässä paikassa Tampereella – ”Ihmettelin heti, että tilanteessa on jotakin omituista”

Tampereen Myllypurossa, lähellä Kolmenkulman ABC:tä sijaitsevan tasoristeyksen alas laskeutuneet puomit sulkivat liikenteen Kolmihaarankadulla maanantaina iltapäivällä. Liikenne oli tieosuudella poikki noin 45 minuutin ajan. Puomit laskeutuivat tasoristeyksessä noin kello 16.20 ja vika saatiin korjattua noin kello 17.10. Rataliikennekeskuksen liikennepäällikkö Timo Hämäläinen kertoo, että asiasta oli tehty ilmoitus hätäkeskukseen, josta ilmoitus tuli rataliikennekeskukselle. – Vika on nyt saatu korjattua. Paikalla olleen kunnossapidon työntekijän arvion mukaan kyseessä on ilkivalta, sillä mitään muuta ilmeistä syytä vialle ei löytynyt. ”Kymmenet autot kääntyivät takaisin” Tasoristeyksen kohdalle hieman puoli viiden jälkeen sattunut Aamulehden lukija kertoo, että paikalla oli tällöin muutama kymmenen autoa, joista lähes kaikki, myös raskas liikenne kääntyi pois paikalta melko nopeasti kylmäaseman pihassa. – Kymmenet autot kääntyivät takaisin. Toimin näin myös itse, sillä en nähnyt paikalla korjaajaa ja tilanne vaikutti siltä, että saattaa kestää vielä jonkin aikaa. Paikalla ollut kertoo ajavansa paikasta ohi usein, eikä hän ole koskaan aikaisemmin nähnyt puomien olevan alhaalla tai junan kulkevan raiteita pitkin. – Tästä syystä ihmettelin heti, että tilanteessa on jotakin omituista. Rataliikennekeskuksen mukaan tasoristeys on valvottu ja teollisuusraiteita pitkin kuljetetaan tavaraa teollisuusalueelle. 25.3.2019 kello 17.45: Lisätty paikalla olleen henkilön havainnot tilanteesta.