Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Mikko Korhonen on yksi Suomen kovatuloisimmista yksilöurheilijoista - muistaa tarkasti hetken, jolloin hän viimeksi pelasi tosissaan rahasta

Kun suomalaiset F1-kuskit rajaa pois laskuista, Mikko Korhonen , 39, on kirkkaasti yksi maan parhaiten tienaavista yksilöurheilijoista. Päättyneellä kaudella Korhosen palkintokassaan kilahti muikeasti lähes 900 000 euroa. Hän sijoittui golfin Euroopan-kiertueella komeasti sijalle 48. – Onneksi niistä on tullut nykyään pistelistoja, ettei pelkästään puhuta siitä rahasta, Korhonen puhaltaa. – En ole miettinyt rahaa oikeastaan koskaan motivaattorina. Lähinnä se on se fiilis, minkä saa kun pelaa kärkisijoituksista, sen takia tätä monet pelaa. Vaikka varmaan jotkut pelaa ihan rahastakin. Jo 15 vuotta ammattilaisena maailmaa kiertäneen Korhosen suhde rahaan on toki muuttunut. – Haastajakiertueella ja Euroopan-kiertueen ensimmäisinä vuosina se oli ihan kädestä suuhun -menoa. Tietenkin nyt, kun on saanut vähän isompia palkintorahoja, niin se elämä helpottuu. Veitsenterällä Korhonen muistaa tarkasti hetken, jolloin hän viimeksi pelasi tosissaan rahasta. Tai oikeammin hänellä oli kova paine saada sitä, jotta pelit voisivat jatkua. – Ensimmäisellä kaudella Euroopan-kiertueella vuonna 2011 oli sellainen tilanne, että jos en selviä seuraavan kisan cutista , niin sitten ei tänä vuonna enää reissata, Korhonen kertoo. Korhonen suoriutui paineen alla hyvin. – Pääsin jatkoon viikonlopun peleihin ja sain ihan hyvän summan rahaa. Pystyin pelaamaan niillä rahoilla kauden loppuun, Korhonen muistelee. Tosin tuon kauden jälkeen Korhonen joutui uransa aallonpohjaan, kun hän putosi Euroopan-kiertueelta. – Se oli todella rankka isku, vaikka en ollut edes lähellä pitää sitä korttia. Se, että joutui sieltä pois, vei aika syviin vesiin. Luovuttamisen sijaan Korhonen kampesi itsensä takaisin pelaamalla huippukauden sarjaporrasta alempana haastajakiertueella. – Piti ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa tehdä hommia. Analysoida, että ei ollut tarpeeksi hyvä. Rankkaa se oli, Korhonen muistelee. Isoja summia Noin 200 päivää vuodessa Euroopan-kiertueella reissaavan perheenisän elämä vaatii yllättävän paljon resursseja matkakuluineen ja valmennuspalkkioineen. – Ei siitä varmaan kovin kauaa ole aikaa, kun se hetki oli ensimmäistä kertaa, ettei tarvinnut miettiä rahaa. Sitä palaa kuitenkin tässä hommassa sen verran kovaa tahtia. Jos ei saavuta mitään, niin hyvin äkkiä 200 000 euroa menee vuodessa tähän hommaan, Korhonen laskee. – Muilla kiertueilla se on toki huomattavasti halvempaa, mutta Euroopan-kiertueella on tietysti myös mahdollisuus tienata enemmän. Korhosen päättyneen kauden kohokohta oli legendaarisessa British Openissa pelaamisen lisäksi Volvo China Openin voitto toukokuussa. 444 000 euron palkintopotti ei saanut miehen päätä pilviin. Voiton takana oli viidentoista vuoden kova raadanta ammattilaiskentillä. – Jos kaiken saa liian nopeasti, sekään ei ole hyvä asia. Oli hyvä, että oli joskus se veitsi kurkulla, pakko menestyä ja tehdä itse ne omat pelirahat. Sen muistaa edelleen ja se motivoi. Tärkeä tasapaino Menneet vastoinkäymiset ovat kasvattaneet Korhosta paljon niin ihmisenä kuin urheilijana. – Henkinen puoli on kaikki kaikessa golfissa. Kyllä kaikki osaa sitä palloa lyödä, ketkä tuolla pelaa. Kyllä se näihin korvien väli -juttuihin ratkeaa, ketkä siellä menestyy. Korhonen kertoo hakeneensa aiemmin apua myös henkisestä valmennuksesta. Nyt pääkopan kunnosta vastaa mies itse, perhe, valmentajat Markku Louhio ja Timo Rauhala sekä caddie Nick Mumford . – Tärkeintä on terve asenne onnistumisiin ja epäonnistumisiin. Ei tee niistä liian isoa asiaa, Korhonen tiivistää. – Kyllä perhe tasapainottaa. Kun tulee jostain reissusta, niin elämä muuttuu kuin kääntäisi katkaisijasta. Kisa- ja treenireissuilla ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään. Kun tulee kotiin, pitää huolehtia pelkästään kaikista muista. Se luo perspektiiviä elämään. Uhrauksia Vuosaaren golfhallissa median tapaava Korhonen viettää parhaillaan golfaajan kesälomaa. Kausien välillä on noin kuuden viikon tauko. – Se fiilis on jo, että kohta alkaa seuraava kausi. Ei tässä ole enää kuin pari viikkoa, kun kohta pitäisi taas lähteä painamaan, Korhonen huokaa. Golfkiertolaisen elämä vaatii isoja uhrauksia perheelliseltä mieheltä. Heti loppiaisen jälkeen Korhonen suuntaa Lähi-itään harjoittelemaan ja pelaamaan. – Muu elämä väkisinkin kärsii. Tämä on uravalintakysymys, ja perhe onneksi ymmärtää asian ja on tukena. Ja ymmärtää myös sen, että eivät nämä urat kestä koko elämää. Nyt on se aika, jolloin pitää pelata, Korhonen linjaa. – Kun huomaa, että pärjää, se vaikuttaa positiivisesti. Ettei ole pelkkää tarpomista se touhu. Golfissa aika suuri osa on sitä tarpomista. Tarvotaan, jotta tulisi hyviä viikkoja.