Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereelle avataan pian uusi hotelli täysin ainutlaatuiseen paikkaan – Hotelliketjun omistaja vihjaa, että tulossa on ennennäkemättömiä ratkaisuja, mutta hänestä kaupungissa on myös yksi heikkous

Lapland Hotels -ketjun omistajalla Pertti Yliniemellä on takanaan pitkä ajomatka. Hän on juuri ajanut 800 kilometriä kotoaan Muoniosta Aamulehden haastatteluun Tampereelle. Yliniemi kurvaa Tampereen Kansi Visit Centerin pihaan, nousee autosta ja heilauttaa hymyillen kättään. Mukana on Uros-areenan arkkitehtuurista vastaavan Aihio Arkkitehdit oy:n toimitusjohtaja Timo Meuronen . Uros-areenan yhteyteen Tampereen ydinkeskustaan rakennetaan Lapland Hotels -ketjun uusi hotelli. Areenan ja hotellin avautumispäivä ei ole vielä tiedossa, mutta sen pitäisi selvitä pian. Kyseessä on lappilaisen hotelliketjun toinen hotelli Tampereella. Lapland Hotelsin ensimmäinen kaupunkihotelli perustettiin Tampereelle vuonna 2015 Tampere-talon viereen. Sitä ennen ketjulla oli hotelleja vain Lapissa. Sittemmin kaupunkihotelli on perustettu myös Ouluun, Kuopioon ja Helsinkiin. Mikä Tampereessa kiehtoo? – Halusimme tuoda lappilaisen konseptin myös kaupunkeihin. Tampere on suomalaisten mielestä todella vetovoimainen paikka. Tampereelta on myös lyhyt matka moniin muihin Suomen kaupunkeihin, eli sijainti on hyvä, Yliniemi sanoo. Ulkomaalaisia matkailijoita lisää Yksi heikkous Tampereella Yliniemen mielestä kuitenkin on. Se on ulkomaalaisten matkailijoiden vähäisyys. – Areena on kansainvälinen tuote, joten toivottavasti sen myötä myös ulkomaalaisten määrä tulee lisääntymään, Yliniemi pohtii. Yliniemi uskoo, että Uros-areena lisää merkittävästi Tampereen vetovoimaa niin suomalaisten kuin kansanvälistenkin matkailijoiden silmissä. – Asiakkaat kulkevat pitkälti urheilun, kulttuurin ja muiden tapahtumien perässä. On hienoa nähdä, että Tampereella halutaan tehdä jotakin täysin uutta ja ennakkoluulotonta. Kaikki se, mikä poikkeaa vähän normaalista ja tehdään uudella tavalla, on positiivista. Uniikki konsepti Uros-areenan konsepti on maailmankin mittapuulla ainutlaatuinen, koska hotelli on samassa rakennuksessa areenan ja muiden palvelujen kanssa. Hotellin suunnittelu areenan yhteyteen on ollut paikoin haastavaa, kertoo arkkitehti Timo Meuronen. Meurosen mukaan esimerkiksi areenan tapahtumista kantautuvien äänien sekä viereisen junaradan melun eristäminen hotellihuoneista on vaatinut pähkäilyä. Meuronen ja Yliniemi vihjaavat, että hotelliin on tulossa monia sellaisia ratkaisuja, joita ei ole aiemmin nähty. Uteluista huolimatta kaksikko ei kuitenkaan vielä paljasta, millaisista uutuuksista on kyse. – Kaikki selviää aikanaan, Yliniemi sanoo. Sen verran tietoa on tihkunut jo aiemmin, että hotelliin rakennetaan huoneita, joissa on oma aitio, josta voi seurata konserttia tai urheilutapahtumaa. – Tämä mahdollisuus aukesi, kun hotellia sovitettiin Areenan yhteyteen. Se on täysin uniikkia ja ainutlaatuista, kertoo Meuronen. Hotelliin on tulossa 273 huonetta, 11 kerrosta ja vajaan 1 000 neliömetrin ravintola. Kirurgista hotelliyrittäjäksi Hotelli- ja elämysbisnes ei ollut alun perin Yliniemen ensisijainen urasuunnitelma. Vielä 30 vuotta sitten hän nimittäin oli kirurgi. – Siitä on pitkä aika, se elämä oli ja meni. Hieno ammatti, kuten on tämäkin, Yliniemi sanoo. Yliniemi tyytyy toteamaan, että hän ”lähti isäukon perustaman perheyrityksen toisen polven jatkajaksi”. Hotelliliiketoiminnan juuret ulottuvat vuoteen 1938. Yliniemen isän perustama yritys puolestaan on 55 vuotta vanha. Yliniemen johdolla hotelliketju on kasvanut valtavasti, ja nykyisin Yliniemi pyörittää monialaista liiketoimintaa. Tällä hetkellä hän omistaa esimerkiksi 18 hotellia, viisi hiihtokeskusta ja Muoniossa toimivan autojen testauskeskuksen. Lapland Hotels on myös Lapland Safaris -ohjelmapalveluyrityksen osaomistaja. Liiketoiminnan laajeneminen on Yliniemen mukaan vain vahvistanut perheyrityksen alkuperäisiä arvoja. – Meillä ei ole kvartaalitaloutta olemassakaan, vaan asioita tehdään pitkällä tähtäimellä jatkuvuutta ajatellen. Haastamme kilpailijoita laatu ja palvelu edellä, Yliniemi kertoo. Tänä keväänä Yliniemen lääkäritausta on noussut liiketoiminnassa uudella tavalla esiin, kun koronakriisi iski päälle. – Yrityksemme oli ensimmäinen, joka sulki hotellien ja hiihtokeskuksien ovet, kun koronatilanne alkoi. Johtui ehkä lääkäritaustastani, että teimme ratkaisun niin nopeasti, Yliniemi sanoo. Koronakriisi on ollut Lapin matkailulle kova kolaus. Ensi vuoden sesongin kohtalo on Yliniemen mukaan ratkaiseva. – Jos Lapin ulkomaanmatkailua rajoitetaan, niin se on kuolinisku koko matkailulle. Niin suuri osa turisteista on ulkomaalaisia, etteivät suomalaiset matkailijat voi mitenkään korvata heitä. Jos ensi talvi mennään tappiollisesti, niin sieltä tulee erittäin rumaa jälkeä, Yliniemi toteaa. Perheyrityksen arvot keskiössä Yliniemen silmät syttyvät, kun hän puhuu Lapin luonnosta. Revontulista ja retkeilystä esimerkiksi. Hänestä on hienoa, että erityisesti monet nuoret ovat löytäneet luonnossa liikkumisen uudestaan poikkeuskesänä. – Lapissa on käynyt paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan aiemmin käyneet siellä. Luonto on löydetty uudestaan ja luontoharrastukset, kuten vaellus, kalastus ja maastopyöräily ovat tulleet todella kovaan huutoon, Yliniemi kertoo. Yliniemi palaa haastattelun aikana useasti liiketoimintansa arvoihin. Niiden keskiössä on aito lappilainen tarina ja luonto. – Sisällöllisesti pyrimme tuomaan aitoa lappilaisuutta. Mie olen Lapista, ja meillä työskentelee myös kaupunkihotelleissa paljon sieltä kotoisin olevaa henkilökuntaa. Meillä saa puhua murretta ja olla oma itsensä, Yliniemi sanoo. Myös Yliniemen hotellien ravintoloiden monet raaka-aineet tulevat suoraan Lapista. – Asiakkaat ja henkilökunta arvostavat sitä, että kunnioitetaan kunnianhimoisesti valmistettujen ruokien raaka-aineita. On aika kova juttu, että tiedetään, kuka on hillat poiminut, kuka on kalan pyytänyt ja kenen poro on, Yliniemi kertoo. Keskustelu Lapin perinneruuista kääntyy yllättäen Tampereen ruokakulttuuriin. – Tamperelaiset ovat ylpeitä tuotteistaan, mutta se on sanottava, että yhden peritamperelaisen tuotteen osaamme tehdä paremmin kuin tamperelaiset itse, Yliniemi sanoo, ja pitää tauon. Minkä? – Mustamakkaran. Tarjoilemme aamiaisella poromustamakkaraa, se on todella hyvä tuote, vaikkei aivan perinteistä lappilaista ruokaa olekaan. Mutta kyllä kulttuureja kannattaa välillä yhdistellä.