Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

”Ensimmäisestä puhelusta lähtien pitäisi olla aikaa kuunnella” – Tällaisia ideoita mielenterveyspalveluiden kehittämiseen ehdotettiin jo Tampereella, omasi voit kertoa nyt

Mielenterveyspalveluiden tulisi olla apua tarvitsevan saatavilla ympäri vuorokauden. Yhteydenottokanavia tulisi olla nykyistä useampia. Puhelinnumeron lisäksi tulisi voida kävellä konkreettiseen paikkaan, jossa olisi ammattilaisia vastassa. Kaikki nämä ja monet muut toiveet nousivat esiin Tampereen valtuustosalissa käydyssä keskustelussa, jossa puitiin sitä, millaiset mielenterveys- ja päihdepalvelut Tampereelle, Orivedelle, Pirkkalaan ja Vesilahdelle tarvitaan. Hoitotyön päällikkö Anu Vähäniemen vetämässä keskustelussa toivottiin useampaan otteeseen ripeyttä apua hakevan asioiden hoitamiseen. Kritiikkiä sai osakseen jatkuva uusien arviointien ja lähetteiden kirjoittamisen rumba, joka on paitsi kuluttavaa apua hakevalle, vie myös ammattilaisten aikaa. Keskustelussa muistutettiin, että odottavan aika on pitkä. Lasten ja nuorten kohdalla odottaminen on vielä muita hankalampaa. – Lapsille ja nuorille erityisesti nyt jotain muutosta. Omaisten jaksaminen huolettaa Apua tarvitsevan kuunteleminen nostettiin esiin hoidon aloitukseen liittyen. – Ensimmäisestä puhelusta lähtien pitäisi olla enemmän aikaa kuunnella potilasta, yleisöstä todettiin. Samalla esitettiin toive siitä, että apua hakevan puheluun vastaisi joku, jolla on asiantuntemusta arvioida, miten kiireellinen hoidontarve on. Yhteydenottomahdollisuuksia tulisi olla ympäri vuorokauden ja tiedonkulun tulisi olla saumatonta. – Usein kriisitilanteet ovat yöaikaan tai aamuyön tunteina, valtuustosalissa huomautettiin. – Matalan kynnyksen pitäisi toimia 24/7, toinen keskusteluun osallistunut vahvisti. – Nyt tuntuu, että monesti asiakkaat tippuvat, kun ei se tiedonkulku toimi niin saumattomasti ja välittömästi, yksi keskustelijoista totesi. Myös huoli omaisten jaksamisesta nousi keskustelussa esiin. Yksi keskustelijoista ehdotti, että omaisille voitaisiin antaa yhteystietoja, joista hakea tukea omaan jaksamiseen. Katso Tampereen kaupungin tallenne tilaisuudesta: Ideat osaksi valmistelua Kehittämisideoita kysytään myös verkkokyselyn avulla , johon voi jättää oman ideansa 23. helmikuuta mennessä. Kehitysideoita hyödynnetään mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämisessä ja mahdollisesti toteutuvan Tampereen kaupungin aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelujen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin aikuispsykiatrian yhdistymisen valmistelussa. Aamulehti on kirjoittanut aiemmin Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suunnitelmista yhdistää aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelut. Lue lisää: Aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelut yhteen Tampereella: tavoitteena nopeampi saatavuus ja vahva hoitoketju