Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Matala nuorisotyöttömyys Pirkanmaalla kertoo hyvästä taloustilanteesta – ”Tällaista ei ole ollut melkein kymmeneen vuoteen”

Työnhakijoiden kokonaismäärä laski Pirkanmaalla yli 5 700 henkilöllä vuositasolla. Työttömiä työnhakijoita oli tämän vuoden huhtikuussa yli 1 400 henkilöä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Määrä oli yli kuusi prosenttia alempi, kertoo Pirkanmaan ely-keskuksen kuukausittainen katsaus. Pirkanmaalla työttömyysaste oli 8,9 prosenttia. Koko maan aste on 8,8 prosenttia. Työttömyysaste on laskenut hitaammin kuin viime keväänä. Tulevana syksynä tilanne saattaa kuitenkin muuttua niin, että työttömien kokonaismäärä olisi hyvin lähellä syksyn 2018 hyviä lukemia. Nuoret ovat työvoimapuskuri Pirkanmaalla oli huhtikuussa alle 20­-vuotiaita työttömiä vain 488. Alle 20-vuotiaat ovat eräänlainen työvoimapuskuri. Ikäryhmän työttömyyden lasku kertoo hyvästä taloustilanteesta. Alle 20-vuotiaille tarjotaan yleensä kiireapulaisen tehtäviä. Kun heitä palkataan paljon, se tarkoittaa, että muista ikäluokista on työvoima loppunut. Eli työtä on enemmän kuin tekijöitä. – Heidän työtilanteensa on tällä hetkellä erittäin hyvä, tällaista ei ole ollut melkein kymmeneen vuoteen, sanoo Pirkanmaan ely-keskuksen ennakointiasiantuntija Juha Salminen . Rakennusala työllistää Uusia avoimia työpaikkoja oli kaiken kaikkiaan yli 900 kappaletta enemmän kuin vuotta aiemmin. Lähes kaikissa ammattiryhmissä uusien avoimien paikkojen määrä kasvoi. Rakentamisen ja teollisuuden positiivinen kehitys näkyy edelleen. Rakennus-­, korjaus-­ ja valmistustyöt sekä prosessi-­ ja kuljetustyöt kattavat yli kolmanneksen kaikista uusista työpaikoista. Lukuja verrataan aina edellisvuoden vastaaviin Työttömyys vaihtelee kuukausittain varsin paljon. Joulun alla ja kesäkuukausina työttömyys on aina muita kuukausia korkeammalla, koska silloin päättyy paljon määräaikaisia työsuhteita. Jos huhtikuun lukuja verrattaisiin edellisen kuukauden havaintoihin, kertoisi se lähinnä kausivaihtelusta eikä todellisesta muutoksesta. Siksi tuoreinta tilastotietoa verrataan aina edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Työttömyysaste lasketaan vertaamalla työttömien määrää työvoimaan. Työvoimalla tarkoitetaan 15–64-vuotiaita työelämän käytettävissä olevia henkilöitä. Esimerkiksi opiskelijat, varuspalvelusta suorittavat ja eläkeläiset eivät kuulu työvoimaan.