Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Claes Andersson on kuollut 82-vuotiaana

Kirjailija sekä entinen ministeri ja puoluejohtaja Claes Andersson on kuollut, omaiset kertovat STT:lle. 82-vuotias Andersson kuoli pitkäaikaisen sairauden komplikaatioihin tänään keskiviikkona Helsingin Meilahden sairaalan teho-osastolla. Ensimmäistä kertaa SKDL:n jäsenenä vuonna 1987 eduskuntaan valittu suomenruotsalainen Andersson oli perustamassa vasemmistoliittoa 90-luvun taitteessa. Hän toimi puolueen ensimmäisenä puheenjohtajana kahdeksan vuoden ajan. Kulttuuriministerinä Andersson oli vuonna 1995 aloittaneessa Paavo Lipposen (sd.) hallituksessa. Hänen ministerikautensa kesti kolme vuotta. Myöhemmin Andersson nousi uudestaan eduskuntaan vuonna 2007, mutta jättäytyi kansanedustajan tehtävästä seuraavana vuonna. Andersson oli kulttuurin monivaikuttaja, joka muun muassa kirjoitti romaneja, elokuvakäsikirjoituksia ja runoja sekä soitti jazz-pianoa. Hänelle myönnettiin taiteen valtionpalkinto kuusi kertaa. Ammatiltaan Andersson oli psykiatri. Haastattelimme Claes Anderssonia viime syksynä. Lue haastattelu tästä: Claes Anderssonin, 81, uniin ilmestyvät aamuöisin pahan voimat – Ikä, isäsuhde ja kuolema ovat mielessä vahvasti