Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Jere Karjalainen teki suuren sisääntulon Leijoniin – Tapparan hyökkääjä ei ottanut yhtään taka-askelta

Huh mikä sisääntulo! Tapparan pippurinen laitahyökkääjä Jere Karjalainen debytoi sunnuntaina päättyneessä Venäjän EHT-turnauksessa maajoukkueessa. Karjalainen, 27, jätti vaikuttavan puumerkin Leijoniin. Miehellä on mittaa vain 175 senttiä, mutta millaisella asenteella hän tulikaan leijonapaitaan! Otteista jäi sellainen kuva, että Karjalainen on pienen ikänsä kamppaillut karhunkokoisia venäläispakkeja vastaan: Ei yhtään taka-askelta. Venäjää vastaan Karjalainen ei saanut palkintoa uurastuksestaan, mutta Tshekkiä vastaan hän järjesti Suomen nousun aloittaneen avausmaalin ja iski Ruotsia vastaan voittomaaliksi jääneen 2–1-osuman. Tapparan puolustaja Valtteri Kemiläinen esiintyi myös ensi kertaa maajoukkueessa. Hän sai pelata vahvuuksillaan kiekollisessa roolissa ja saalisti kaksi isoa syöttöpinnaa. Hän oli mukana tekemässä Leijonien tasoitusmaalia Tshekkiä vastaan kolmannen erän viimeisellä minuutilla ja oli myös Karjalaisen Ruotsi-ottelun voittomaalin taustavoima. Kolmas tamperelaisjoukkueen pelimies oli Ilveksen kapteeni Eemeli Suomi . Hän pelasi ennakkoluulottomasti Pietarin hornankattilassa. Suomen röyhkeän nousun jälkeen Otto Paajanen kilautti kiekon Venäjän maalin ylärimaan. Sen lähemmäs maalintekoa Leijonat ei sunnuntaina päässyt. Tuloksellisesti Leijonat pelasi Venäjän EHT:llä laidasta laitaan. Jatkoaikatappio Tshekille, murskavoitto (5–1) Ruotsista ja niukka tappio Venäjälle. Tulosten takana oli paljon hyvää. Turnaus näytti, että Suomesta löytyy entistä enemmän pelaajia, joiden kantti ja taito riittävät kansainvälisessä kyydissä.