Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Sää sotki USA:n ja SpaceX:n suunnitelmat – miehitetyn avaruuslennon laukaisu siirtyi viime hetkellä

Yhdysvalloissa huono sää sotki keskiviikkona suunnitelman laukaista kaksi astronauttia kohti Maata kiertävää kansainvälistä ISS-avaruusasemaa. Astronauttien oli määrä lähteä kohti avaruusasemaa illalla puoli kahdeltatoista Suomen aikaa. Noin kaksikymmentä minuuttia ennen lähtöä SpaceX-yhtiön edustaja kuitenkin ilmoitti, ettei laukaisu onnistu. Syyksi ilmoitettiin muun muassa salamoinnin mahdollisuus. Astronautit Robert Behnken ja Douglas Hurley olivat jo sisällä aluksessa, ja raketin tankkaaminen oli käynnissä, kun laukaisun siirtämisestä ilmoitettiin. Seuraava mahdollinen päivä laukaisulle on lauantai. Suunniteltu avaruuslento on ensimmäinen Yhdysvaltain miehitetty avaruuslento vuosikymmenen tauon jälkeen. Astronautteja ei enää kuljeta avaruushallinto Nasan kalusto vaan SpaceX-yhtiön Falcon 9 -kantoraketti ja sen kärjessä oleva Crew Dragon -miehistöalus.