Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Reppu selässä ruuhkabussissa seisovat kiristävät kanssamatkustajien hermoja Tampereella – joukkoliikenne aloittaa valistuskampanjan

Kiukustunut lukija otti yhteyttä Moroon ja kertoi saaneensa monta kertaa iskuja kasvoihinsa kanssamatkustajien repuista ja olkalaukuista Tampereen busseissa. Myös läheltä-piti-tilanteita on ollut useita. Moro kävi katsomassa omin silmin, miten matkustajat toimivat suurten kassiensa kanssa. Tulos oli, että kolmessa bussissa seitsemästä oli kyydissä vähintään yksi matkustaja, joka seisoi käytävän keskilevikkeellä reppu tai muu iso laukku selässä. Kukaan ei saanut laukuista osumaa, tosin alkuiltapäivästä busseissa oli hyvin tilaa. Tamperelainen Nea Snellman hyppäsi Keskustorin pysäkiltä kolmosen bussiin. – Itse otan aina repun pois bussissa ja pidän sitä kädessä, jos seison. En halua tukkia kenenkään tietä, Snellman sanoi. Kysyimme Tampereen joukkoliikenteeltä, onko lukijan kuvaamien tilanteiden estämiseksi ratkaisua. Miltä ongelma kuulostaa, viestintäsuunnittelija Hanne Tamminen? – Ongelma on ihan todellinen. Törmään siihen itsekin jatkuvasti ja olen samaa mieltä, että kansa saisi parantaa toimintaansa reppujen kanssa. Mikä ongelma varsinaisesti on? – Täysinäinen reppu selässä vie toisen ihmisen tilan. Kun repun kanssa kääntyy, iskee helposti vieressä seisovaa. Itse olen saanut joskus istuessanikin vieressä seisovan matkustajan laukun toistuvasti syliini. Tuleeko teille paljon palautetta asiasta? – Aina välillä tulee pyyntöjä, että muistuttakaa ihmisiä tästä. Onko teillä ohjeet, miten repun kanssa pitää menetellä? – Meidän nettisivuilta löytyy ohjeet, paitsi juuri nyt, kun sivuja parhaillaan uudistetaan. Erilaisia ohjeita näytetään myös bussien matkustajanäytöillä, mutta ei kaikkia koko ajan. Nyt onkin taas aika tehdä muistutus tästä asiasta. Voisiko busseissa olla pysyviä ohjekylttejä niin kuin ennen vanhaan? – Liikennöitsijät eivät enää halua kiinteitä kylttejä. Mihin reppu tulisi asettaa? Lattia on likainen, eikä painavaa reppua jaksa kädessä kannatella. Sylissä iso reppu on tukala, ja tyhjälle penkille haluaa kuitenkin joku istua. – Eivätköhän vaihtoehdot tulleet siinä. Itse pidän laukkua sylissä tai lattialla jalkojen välissä, jos lattia on puhdas. Ymmärrän kyllä, että se voi olla tuskaisaa. Miten kehotat menettelemään, jos kanssamatkustajan reppu käy hermoille? – Asiasta voi kauniisti huomauttaa. Se on tehokkaampaa kuin antaa meille palautetta. Toki jos menee rumasti sanomaan niin toinen suuttuu.