Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

75-vuotias liikuntarajoitteinen joutuu kantamaan painavaa akkua Hervannassa –Taloyhtiö kielsi sähköpyörän lataamisen

Hervantalaiseen taloyhtiöön talvella muuttanut Seija Virtanen olisi halunnut ladata kolmipyöräistä sähköpyöräänsä pyörävarastossa pyörän vieressä latausta valvoen. Yhtiökokous päätti, että ei käy. – Olen pettynyt, sillä täällä vieressä valvoen olisi pyörän lataaminen ollut minulle niin paljon kätevämpää kuin ylhäällä asunnossani. Olisin ladannut ehkä kerran viikossa noin kaksi tuntia, Virtanen sanoo pyöränsä vieressä. Kieltävää päätöstä perusteltiin muun muassa paloturvallisuudella. Sähköavusteiset ja täysin sähköllä toimivat ajokit lisääntyvät koko ajan ja tulipalojakin on syttynyt. Asia tulee varmasti eteen yhä useammissa taloyhtiöissä, kun sähköiset kulkimet yleistyvät. Autolla menty Virtanen toteaa olevansa 75-vuotias jalkainvalidi, jolle sähköavusteinen polkupyörä on tärkeä liikkumisväline esimerkiksi kauppareissuilla ja uimarantakäynneillä. Tukevassa pyörässä on takana todella iso tavarakori. – Pyörällä ajaminen olisi ilmastosyistäkin parempi vaihtoehto. Nyt olen kulkenut autolla, kun en ole voinut ladata pyörää. Akun irrottamisessa on ollut vaikeuksia. Moron reportterin kanssa löydettiin onneksi vipu, jolla satulan saa kääntymään pois tieltä. Akun irrotusmekanismia pitää vielä helpottaa, jotta Virtanen saa akun irti. – Käyn sitten pyörähuollossa. Virtanen aikoo tästedes irrottaa akun ja kantaa sen asuntoonsa lataukseen. – Mielestäni asunnoissa lataaminen on vaarallisempaa kuin pyörävarastossa, koska asunnoissahan on paljon enemmän palokuormaa. Taloyhtiön yhtiökokouksessa oli noussut esiin myös ajatus, että kiellettäisiin sähköpyörän akun säilyttäminen pyörävarastossa. – En kyllä ymmärrä, miten asunnoissa säilytettävät akut olisivat turvallisempia kuin pyörävarastossa säilytettävät. Tasapuolisuus vaikutti Taloyhtiön isännöitsijä Sami Nurmi Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti oy:stä kertoo, että paloturvallisuuden lisäksi yhtiökokouksen päätökseen vaikutti moni muu asia. – Osakkaita on kohdeltava tasapuolisesti. Jos yhdelle annettaisiin lupa lataamiseen, pitäisi kaikkien osakkaiden halutessaan saada ladata ja homma lähtisi nopeasti hanskasta. Miten lataamista ja sähkönkulutusta valvottaisiin ja laskutettaisiin? Akun voi parhaiten ladata kotona, koska akkujen lataamista pitää valvoa koko ajan. Rivitalo paloi Kuuluisin sähköpyöriin liittyvä tapaus on, kun Klaukkalassa paloi vuonna 2015 rivitalo. Oikeuden tuomiossa syttymissyyksi todettiin sähköpyörä varastossa. Liikemies Jari Komulaisen yritys määrättiin isoihin korvauksiin, koska se oli pyörän maahantuoja. Tapaus oli kiistanalainen, sillä Komulainen teetti testejä VTT:llä ja hankki kansainvälisiltä asiantuntijoilta tietoa. VTT:llä vastaavaa sähköpyörää ei saatu millään syttymään. Palotarkastaja neuvoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Pekka Mutikainen toteaa, että pelastusviranomaisilla on sähköpyörien akkujen ja muiden ladattavien sähkölaitteiden lataamiseen yksinkertainen ohje. Tärkeintä on paloturvallisuus. – Lataamisessa pitää noudattaa käyttöohjeen neuvoja. Yleensä kaikissa käyttöohjeissa todetaan, että akku pitää ladata valvotusti. Käytännössä tämä käy helpoimmin asunnoissa.