Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Sympaattinen pikkuravintola Rautatienkadulla laajenee –  Onni ja Leo tuplaa tilansa vain vuoden toiminnan jälkeen

Välimerellinen ravintola Onni ja Leo kaksinkertaistaa tilansa syyskuussa levittäytymällä naapuriliikehuoneistoon Rautatienkadulla. Se on niin sanottu huoneravintola. Tiiliseinään puhkaistaan aukko uudelle puolelle. Tuplatilassa on sitten yhteensä 42 asiakaspaikkaa. Valmista pitäisi olla syyskuun puoli välissä. Avajaiset ovat 16. syyskuuta. Näyttelijä Karoliina Blackburn houkutteli minut lounaalle Onniin ja Leoon. Koska Karoliinalla on hyviä ideoita, liityin toki seuraan. Kiva paikka ja aivan mahtava mezealkupalapöytä. Vaihtoehtoja oli reippaasti yli kymmenen. Viininlehtikääryleet ovat herkkujani. Maut olivat kaikissa kohdallaan. Mezepöytä oli niin yltäkylläinen, että tilaa ei oikein jäänyt lämpimälle ruualle. Jälkiruoka menee eri mahaan, joten kahvi ja porkkanakakkutyyppinen leivonnainen olivat hyviä. – Käyn aina, kun mahdollista lounaalla. Suosin pitkälti samoja paikkoja. Onni ja Leo on yksi kantapaikoistani. Joskus tuon mieheni mukana syömään. Käytän itse paljon chiliä ruuanlaitossa, koska sillä on hyviä terveydellisiä vaikutuksia aineenvaihduntaan ja suolistoon. Täällä on chili ei ole pääosassa, vaan maut ovat muulla tavoin oivallisia, kertoo Karoliina Blackburn. Hän tapaa suosia kaikessa paikallista yrittämistä. Kun hän saa tietoonsa hyvän paikan ja on käynyt sitä itse testaamassa, Karoliina mielellään jakaa viestiä eteenpäin. Tila kävi ahtaaksi Noutopöytälounas on katettu kello yhdestätoista kello viiteentoista. Kello 16 alkaa iltaravintolatoiminta, jolloin tilataan annosruokaa listalta. – Viikonloppuisin pidämme auki niin kauan kuin asiakkaita riittää, kertoo Annika Heikkinen . – Nykyinen tila kävi pieneksi, joten lisätila on tarpeeseen. Yrittäjäpariskunta Annika Heikkinen, 33, ja Berkay Enver Yaman , 35, muuttivat kaksi vuotta sitten Torniosta Ylöjärvelle. Ravintola-alalla jo pitkään viihtyneellä pariskunnalla on kytenyt haave omasta ravintolasta, ja viime vuonna se oli mahdollista toteuttaa Tampereella. Välimerellisiä makuja turkkilaisella painotuksella tarjoava ravintola on saanut nimensä pariskunnan lapsilta Onnilta ja Leolta . Rautatienkatu on nykyään melkoinen laadukkaiden ravintoloiden katu. Sen varrella on Bertha, Kajo ja ravintola C. Osoite on Rautatienkatu 14. Aukioloajat: ma–to: 11–21, pe 11–24, la 13–24, sunnuntaisin suljettu. Lounaan hinta on 10,50 euroa. Välimerellinen lounasbuffet sisältään runsaan mezepöydän, erilaisia lämpimiä kasvis-ja liharuokia, jälkiruoan ja kahvin tai teen. Paikan erikoisuus on viinilista, joka koostuu turkkilaisista viineistä. Lisäsi Efes-olutta, rakia, istanbul-vodkaa tai liköörejä.