Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Aamulehden lukija- ja julkkisjoukkueet lähtevät hakemaan puhdasta suoritusta Jukolasta – Nämä ovat aloittelevan suunnistajan yleisimmät virheet

Aamulehden julkkis- ja lukijajoukkueiden elokuusta alkanut uurastus suunnistuskarttojen ja kompassien parissa huipentuu viikon päästä Jukolassa, kun enemmän tai vähemmän harjoitelleet kokelaat lähtevät etsimään rasteja Kangasalan metsistä. Suunnistajilla on edessään vielä muutamia harjoituksia ennen h-hetkeä. Yhden lukijajoukkueen ankkuriksi valittu Leena Sulonen myöntää, että jännitys on kasvanut Jukolan lähestyessä. Edellisen kerran 40 vuotta sitten lukiossa suunnistanut Sulonen on valmistautunut tulevaan koitokseen viime syksystä lähtien suunnistamalla yhdestä kahteen kertaa viikossa. Hän sanoo suunnistamisessa haastavimmaksi maaston korkeuserojen tulkitsemisen. – Lähden hakemaan onnistunutta suoritusta. Olen yksilöurheilija, joten tässä on haasteena se, että jos epäonnistun, koko joukkue epäonnistuu. Teen mieluummin tarkasti kuin liian nopeasti, maratoneja juossut Sulonen sanoo. Tältä tuntuu viikko ennen Jukolan viestiä: Suunnistusprojektin yhtenä tavoitteena on kerätä rahaa Taysin lastensairaalaa varten. Lukijajoukkueista eniten varoja hyväntekeväisyyteen on kerännyt Helena Saarnisto . Hän on Sulosen kanssa samoilla linjoilla: tavoitteena on suoriutua omasta osuudesta puhtaasti. – Ettei ainakaan meidän joukkuetta diskata sen takia, että menisin rasteille väärässä järjestyksessä. Teen puhtaan suorituksen, ajasta viis, Saarnisto sanoo. Aiemmin vaelluskarttojen kanssa operoinut Saarnisto sanoo hänen suunnistamisensa paranevan nousujohteisesti. – Mitä enemmän on rasteja, sitä paremmin menee. Aluksi tuntuu haparoinnilta, mutta sitten se suunnistus lähtee sujumaan ihan hyvin. Helminen mukaan hyvin levänneenä Julkkisjoukkuetta edustava Raimo Helminen puolestaan myöntää, että suunnistusharjoitukset jäivät talven aikana vähiin. – Olin viimeksi harjoituksissa elokuussa, joten tulen erittäin hyvin levänneenä mukaan, Helminen virnistää. Helminen on kuitenkin opetellut talven aikana karttamerkkejä kaverinsa kanssa, jolla on taskussa hopeamitali Jukolasta vuodelta 1975. – Yritän ainakin oikean suunnan löytää joka kerta, eli siitä lähdetään, Helminen sanoo suorituksestaan. Niin ikään talven harjoituksia väliin jättänyt entinen Tappara-puolustaja Pekka Saravo on käynyt kevään aikana suunnistamassa aina, kun on ehtinyt. – Emme ole ihan vielä sinut kartan kanssa. Osaan kuitenkin huomattavasti enemmän kuin viime syksynä, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että osaisin suunnistaa, Saravo sanoo. Itse suorituksen osalta entinen jääkiekkoilija pelkää innostuvansa liikaa. – Jos joku väli menee hyvin, niin sitten luulee, että osaa suunnistaa, eikä tule katsottua karttaa. Sen jälkeen onkin eksyksissä ja homma on siinä, hän sanoo. Havainnointi ja ennakointi tuottavat vaikeuksia Suunnistajakokelaiden mentorina toimineen Kooveen Heli Ketolan mukaan Jukolassa ongelmia ja virheitä voi syntyä silloin, jos suunnistaja ei luota riittävästi omaan tekemiseensä. – Siellä on niin monelta osuudelta väkeä ja reitit menevät ristiin rastiin, että väkipaljoudessakin pitää malttaa keskittyä omaan tekemiseen, hän sanoo. Ketolan mukaan aloitteleville suunnistajille tuottaa aluksi haasteita esimerkiksi käyrien tulkitseminen kartalla ja maastossa. – Yleensä aloitteleva suunnistaja ei osaa ennakoida. Hän suunnistaa aika paljon niin, että liikkuu ensin ja katsoo vasta sitten missä on. Taitava suunnistaja osaa Ketolan mukaan katsoa kartasta sen, mihin suuntaan lähdetään rastin jälkeen ja mitä seuraavaksi pitäisi olla edessä. – Aloitteleva suunnistaja ei välttämättä osaa havainnoida sitä. Johonkin kohtaan tultaessa hän katsoo, missä on, ja mikähän on tämä järvi tuossa vieressä, hän selventää. Ketolan mukaan suunnistuksen aloittajan yleinen virhe on myös kartan kääntyminen väärin päin. – Siksi pyrimme opettamaan sitä, että peukku olisi aina kiinni kartassa, hän sanoo. Kooveen suunnistajat ja valmentajat ovat pyrkineet opettamaan Aamulehden julkkis- ja lukijajoukkueiden suunnistajille myös suunnistuksen perustekniikkaa: kartan lukemista ja maaston tulkitsemista. Myös suunnitelmaan, havainnointiin ja ennakointiin kiinnitettiin huomiota. – Kaikilla on suunnistuksen perustaidot olemassa. Uskon kyllä siihen, että jokainen näistä pääsee oman ratansa läpi Jukolassa. Sellainen luotto tähän porukkaan on, Ketola päättää. 71. Jukolan viesti ja 42. Venlojen viesti juostaan Kangasalla 15.–16. kesäkuuta.