Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Arvio: Tove-elokuva luo taiteilijasta aidon, säteilevän ja kolhuisen kuvan – yhtä asiaa katsoja jää kuitenkin kaipaamaan

Elokuva päättyy aitoon kaitafilmin pätkään. Vanha Tove Jansson tanssii kalliolla ja tanssahtelee kumisaappaissa alas, lähelle kameraa. Käytännössä sitä samaa on tapahtunut myös edeltävät 110 minuuttia. Taiteilija on astunut kansallisen ikonin jalustalta ihmiseksi, joka nauraa ja itkee, luo ja erehtyy, valloittaa ja valloittuu. Tämä Tove Jansson ei todellakaan ole mikään hillokellarissaan hiippaileva muumimamma, vaan nainen, joka oppii tanssimaan läpi elämän. Omin, vapain askelin. Nimirooli löysi Alma Pöystistä täydellisen tulkin. Alituiseen toistuvat lähikuvat hänen kasvoistaan kertovat, missä mennään. Sanoja ei kaivata, eikä niihin silloin sorrutakaan. Uskon, että Pöystin hahmo tulee jatkossa mieleen ristikuvana, kun on puhe nuoresta Tove Janssonista. Ohjaaja Zaida Bergroth kulkee sodan päätösvuodesta 1945 jonnekin 1950-luvun alkupuolelle. Kolmekymppinen taidemaalari kamppailee tunteidensa kanssa ja huomaa, kuinka omaksi ja pommisuojan lasten iloksi piirretyt fantasiahahmot aukaisevat hänelle odottamattoman uran. Tove Jansson on itsenäinen ja epäsovinnainen nainen, mutta kapinalliseksi ja joukkojen johtajaksi hänestä ei ole. Aviomieskandidaatti, vasemmistolainen älykkö Atos Wirtanen , on ehkä liiaksikin samanlainen. Se kapinallinen sen sijaan on Vivica Bandler . Vaikka eletään koleita ja ennakkoluuloisia aikoja, kaupunginjohtajan tytär ja teatterinjohtaja ei juuri peittele monia naissuhteitaan. Tovenkin päälle hän käy ”kuin lohikäärme”. Tämä ei voi kuin hullaantua. Pöystin ja Krista Kososen tulkitsema, kiihkeä suhde saa Tovessa eniten huomiota. Kyllä siinä sähkö rätiseekin, mutta varsinainen kiintymys jää yksipuoliseksi. Ruotsalainen Shanti Roney oli yllätysvalinta Atos Wirtasen rooliin, mutta lämpöä tässä on juuri sen verran kuin Nuuskamuikkusen esikuvalle kuuluukin. Tietenkin elokuvassa puhutaan Tove Janssonin äidinkieltä ruotsia. Elämme ehkä outoja aikoja, mutta on lohdullista, että kansallisesta suurihmisestä on nykyään mahdollista tehdä tällainen muotokuva: aito, säteilevä ja kolhuinen. Bergrothin elokuva iskee polunvarteen merkkiviirin, josta muiden on hankala enää palata perinteisiin, kiillotettuihin elämäkertaelokuviin. Ainakaan joutumatta naurun (tai haukotuksen) alaiseksi. Jotain jäin kuitenkin kaipaamaan. Vaikka edes yhtä hiukan pitempää sukellusta Tove Janssonin taiteeseen. Katsoja, joka ei tunne hänen uraansa muumien ulkopuolella, jää muutaman välähdyksen ja lopputekstien varaan. Tyrkyllä olisi kiehtova ristiriita. Etäinen isä, kuvanveistäjä Viktor Jansson ( Robert Enckell ), kehottaa alituiseen tytärtään keskittymään maalaamiseen ja jättämään muun. Kun Tove samoin pitää sitkeästi itseään ennen muuta maalarina, seuraako hän omaa, itsenäistä kutsumustaan vai tiedostamattaan kuuluisan isän tahtoa? Käsikirjoittaja Eeva Putro ei harmi kyllä kehittele aihetta pidemmälle. Taiteilija Jansson voisikin olla toisen Tove-elokuvan aihe. Toivottavasti semmoinenkin saadaan. Ja Alma Pöysti mukaan! Tove ☆☆☆☆ Ohjaus: Zaida Bergroth. Pääosissa: Alma Pöysti, Krista Kosonen, Shanti Roney. Kesto: 116 min. Ikäraja: 12. Ensi-ilta: 2.10.