Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tarina Lehtisen kotilot pinkovat karkuun, kun silmä välttää: "Jos kansi jää auki, ne ovat hetkessä matkalla kohti vapautta"

Tatti ja Aamu -kotilot hämmästelevät olinpaikkaansa Tarina Lehtisen kädellä. Lehtisen mukaan ne eivät tunnu niin limaisilta kuin voisi olettaa. Lehtinen pitää huolta Lempäälän alakoulussa majailevista akaattikotiloista. Kotiloihin kuuluvat aikuiset kotilot Tatti ja Aamu sekä kotilovauvat, joille ei ole annettu vielä nimiä. Vähän yli puolivuotiaat Tatti ja Aamu ovat saaneet nimensä alakoulun lapsilta. On huomattu, että kotilot saavat lapset rauhoittumaan. Niitä kädessä pitäessä ja tutkiessa on hyvä olla hetki paikallaan. Milloin ja miten nämä veijarit liittyivät elämääsi? – Saimme nämä kotilot ystäväni koululta. Heidän koulullaan oli ollut jo ennestään kotiloita, ja niille oli syntynyt poikasia. Poikasille etsittiin kotia, ja lopulta ne päätyivät tänne meidän koulullemme. Missä lemmikkisi viihtyvät parhaiten? – Parhaiten ne viihtyvät omassa kopassaan. Ne eivät tykkää olla suoraan auringonpaisteessa, joten koppaa pyritään pitämään hämärissä huoneissa eikä suoraan ikkunan alla. Jos lemmikkisi olisivat ihmisiä, millaisia ne olisivat? – Kotilot olisivat ihmisinä hyvin rentoja. Ne loikoilisivat sohvalla päivät pitkät, harrastaisivat meditaatiota sekä ottaisivat mahdollisimman vähän stressiä kaikesta. Mikä on lemmikkisi lempipuuha ja -pahe? – Kotilot tykkäävät erityisesti siitä, kun niitä suihkutetaan vedellä. Ne tykkäävät myös kaivautua multaan, syödä kurkkua ja roikkua ylösalaisin katosta. Lempipaheeksi voisi laskea niiden karkausyritykset. Jos kansi on jäänyt hetkeksi auki, ovat ne seuraavassa hetkessä jo kopan ulkoseinillä matkalla kohti vapautta. Kirjoittaja opiskelee Sammon keskuslukion viestintälinjalla