Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Jopot palasivat Kaukoidästä jo vuosia sitten, ja nyt Helkama on siirtänyt sähköpyörien valmistuksen Suomeen – lisää voi olla tulossa

Helkama Emotorin toimitusjohtaja Satu Helkama kurvailee suu hymyssä sähköpyörällä, joka on tehty Suomen Hangossa. Helkama siirsi tänä keväänä sähköpyörien tuotannon kokonaan Suomeen. Jopojen valmistus palasi Kaukoidästä takaisin Hankoon jo vuosia sitten. – Helkama-pyöristämme jo kolme neljäsosaa tehdään nyt Suomessa. Tämä suhde voi kasvaa entisestään Suomen eduksi, kun sähköpyörien myynti lisääntyy, Satu Helkama kertoo. Yhteensä yli 450 työntekijän Helkama-yhtiöt on yksi esimerkki työn palaamisesta ja uusien työpaikkojen perustamisesta Suomeen. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yrittäjyyden ja elinkeinopolitiikan johtajan Jouni Hakalan mukaan valmistuspaikasta on tullut entistä tärkeämpi tekijä myös yritysten välisissä kaupoissa. – Valmistusmaa ei korostu enää yksin kuluttajakaupassa, vaan siihen kiinnitetään huomiota myös yritysten välisissä hankinnoissa. Suomalaisiin tuotteisiin liitetyn laatumielikuvan lisäksi ajan henki eli muun muassa huoli ympäristöstä suosii lähituotantoa. – Ilmastonäkökulmasta moni yritys pohtii tuotantoa nykyistä lähempänä markkinoita, jolloin kuljetusketju lyhenee. Hakalan mukaan myös kiristynyt kauppapoliittinen tilanne laittaa yritykset miettimään lähimaanosaa eli Eurooppaa entistä useammin valmistuspaikkana. Teollisuusliiton erikoistutkijan Timo Eklundin mukaan pääsääntö on, että yritykset siirtelevät koko ajan työtä maasta toiseen voitonsaanti mielessään. – Tämä ei vain näy niin paljon julkisuudessa. Toisaalta hänkin on huomannut, että viime aikoina virta on kulkenut monesti Suomeen päin. Eklundin mukaan hyvä esimerkki tästä on teollisuusjätti ABB, joka kertoi maaliskuussa siirtävänsä kytkinten napojen valmistuksen takaisin Vaasaan. Tähän saakka niitä on teetetty alihankkijoilla eri puolilla maailmaa. Suomalaisen tuotannon suosion kasvu näkyy myös tilastoissa. Yritysten toimintojen ulkoistaminen ja siirto ulkomaille on Tilastokeskuksen kyselyn (2015–2017) mukaan hiipunut vuosikymmenen alun luvuista. EK:n Hakala mainitsee isoimmaksi ongelmaksi yritysten Suomeen investoimisen kannalta osaavan työvoiman saannin. – Osaavan työvoiman riittävässä saannissa pitää katsoa myös työperäisen maahanmuuton suuntaan, hän toteaa. Teollisuusliiton Eklund nostaa osaamisen kärkeen, kun mietitään työpaikkojen Suomessa pysymistä ja perustamista. Satu Helkaman mukaan työvoiman saanti ei ole heidänkään yritykselle aina helppoa – Toisaalta erityisosaamista edellyttävät ja erikoistuneet tuotteet ovat juuri niitä, joiden tekeminen Suomessa kannattaa ja houkuttelee, kuten meillä sähköpyörät. Jotta Suomeen saataisiin entistä enemmän työtä, EK:n Hakala toivoo uudelta hallitukselta ja pian valittavilta kansanedustajilta pitkäjänteisyyttä. – Kun yritykset miettivät uusien työpaikkojen perustamista Suomeen, heille oleellista on päätöksenteon pitkäjänteisyys. Ennustettavuuden puute esimerkiksi verotuksessa aiheuttaa tällä hetkellä epävarmuutta monelle listaamattomalle yritykselle.