Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Vihreiden puheenjohtajaksi valittu Maria Ohisalo: "Jos pelkäisin, en olisi lähtenyt politiikkaan"

Vihreiden puheenjohtajaksi tänään Porin puoluekokouksessa valittu Maria Ohisalo totesi kiitospuheessaan, ettei pelkää trolleja eikä natseja. Mitä hän sillä tarkoitti? – Tarkoitin muun muassa sitä, että yhteiskunnallisessa keskustelussa on käytettävä kunnioittavaa kieltä, Ohisalo täydensi myöhemmin lehdistötilaisuudessa. Vihreä sisäministeri, jonka vastuulla ovat muiden muassa maahanmuuttoasiat, on varsin todennäköinen kohde esimerkiksi törkykampanjoille. Ohisalo itsekin arveli saavansa roskapostia, jota ei mitenkään ehdi käydä läpi. Kaikesta siitä huolimatta hän vakuutti tekevänsä työtä esimerkiksi nykyistä inhimillisemmän ja toisaalta tehokkaamman turvapaikkapolitiikan eteen – En minä pelkää. Jos pelkäisin, en olisi lähtenyt politiikkaan. "Syrjäytyville saatava apua ajoissa" Tuore puheenjohtaja painotti muun muassa palopelastajien ja poliisien työtä arjen turvallisuuden takaajana. Samalla hän määritteli syrjäytymisen Suomen sisäisen turvallisuuden suurimmaksi uhaksi. Näkemys sisältyy myös Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmaan. – Ihmisten vaikeuksilla on tapana kasautua niin, että myöhemmin niiden kanssa saatetaan tarvita viranomaisapua, hän totesi. – Olennaista olisi saada apua paljon aikaisemmin. Siihen tavoitteeseen pääsemisessä on yhteistyön paikkoja moneen suuntaan. Ohisalo totesi, yhteiskuntatutkijataustaansa viitaten, pyrkivänsä tarkastelemaan asioita isoina kokonaisuuksina. Esimerkiksi ilmastopolitiikka ja sosiaalipolitiikkaa eivät hänen mukaansa ole toisistaan riippumattomia irrallisia elementtejä. Asiat vaikuttavat toisiinsa. – Vaikkapa ilmastonmuutos, koulutus ja eriarvoisuus liikkuvat yhdessä, hän mainitsi. "Työllisyystavoite voidaan tavoittaa" Vaikka vihreät on nyt hallituspuolue, puolueen poliittinen ohjelma ei ole Ohisalon mielestä kadonnut tai hukkunut kompromisseihin. – Tavoitteenamme on reilu muutos, hän totesi. – Esimerkiksi työllisyystavoite on mahdollista saavuttaa. Ruotsissa työllisyys saatiin hyvään nousuun nimenomaan hyvinvointivaltioon panostamalla. Uuden puheenjohtajan ja sisäministerin mielestä hallitusohjelmassa on paljon hyviä lupauksia. Vihreiden kannalta pettymyksenä hän mainitsi kuitenkin tuotantoeläinten oloihin liittyvien parannusten jäämisen puolitiehen. Turkistarhauksen puolue haluaisi lopettaa kokonaan. "Isis-asiaa hoidettava lasten etu edellä" Erillisasiana Ohisalo vastasi lehdistötilaisuudessa Isis-äitejä ja Isis-lapsia koskevaan kysymykseen. – Se on vakava ja vaikea asia, hän totesi. – Sitä on hoidettava lasten etu edellä. Muun muassa monet kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea, ja nämä ihmiset ovat Suomen kansalaisia. Ohisalon mukaan yksi kysymys kuuluu, päästävätkö äidit lapset lähtemään? Toinen liittyy orpolapsien hakemiseen turvaan, niin kuin Norja ja Ruotsi ovat tehneet.