Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Junamatkustajien määrä romahti koronaviruksen takia – VR aloittaa koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut

Junamatkustajien määrä on romahtanut Suomen koronavirustilanteen takia. VR kertoo, että yhtiö joutuu supistamaan omaa kauko- ja lähiliikennettään koronavirustilanteen vaikutusten takia. Yhtiö käynnistää yhteistoimintaneuvottelut koko henkilöstönsä lomauttamiseksi. Yhtiö kertoo, että lomautukset suunnitellaan toteutettaviksi vaiheittain tämän vuoden aikana. Henkilökohtaiset lomautukset kestäisivät korkeintaan 90 vuorokautta. VR:n mukaan matkustajamäärät ovat viime päivinä laskeneet kauko- ja lähiliikenteessä jopa 60 prosenttia. Nyt yhtiö suunnittelee supistavansa junaliikennettä ennakoivasti huhtikuun puolivälistä alkaen. Supistukset eivät koske tärkeimpiä kauko- ja lähiliikenteen junayhteyksiä. Näin VR pyrkii turvaamaan Suomen sisäiset yhteydet ja varmistaa palvelu kaikilla maantieteellisillä alueilla. VR kertoo varautuvansa koronaviruksesta sekä veturinkuljettajien käynnissä olevan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aiheuttamiin haittoihin myös tavaraliikenteessä. Yhtiö kertoi jo aiemmin tiistaina keskeyttävänsä Suomen ja Venäjän välillä liikennöivät Allegro- ja Tolstoi-juna toistaiseksi. Päätöstään yhtiö perustelee muun muassa Venäjän linjauksella, joka estää ulkomaan kansalaisten pääsyn maahan tiistai-illasta alkaen. Suomessa hallitus linjasi maanantaina, ettei suomalaisten pidä matkustaa ulkomaille.