Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Keikka-arvio: Vesala tarjosi Pakkahuoneella luovuutta, todellisuutta ja eurodiscoa

– Onks tällä monia Vain elämää seuranneita? Paula Vesala kysyy Pakkahuoneelta perjantaina keikan ehdittyä puolen välin yli. Yllättävän vähän käsiä nousee. Sitten hän tunnustaa, ettei ole katsellut sitä itsekään, mutta haluaa kuitenkin esittää ohjelmasta näytteen. Se on JVG:n Tarkenee . Jälki on juuri sitä, mitä itse toivoisin ohjelmalta eli todella erilainen tulkinta. Helsingin kollien railakas ysäribileräppi on muuttunut suorastaan klassisen melodiseksi pop-lauluksi. Noin sitä pitää: ottaa biisi ja pukea se kokonaan uusiin vaatteisiin. Se on virkistävää. Ja luovaa. Luovuus olikin kuvassa heti konsertin alussa. Olin kerran täällä avasi illan pelkistetyn kokeellisesti. Lavalla oli vain Paula Vesala ja kosketinsoittaja. Vankkaa futurismin tuntua tuli tähden kummallisesta, pienillä valoilla vuoratusta hupusta. Sysi pimeällä lavalla se sai hänet näyttämään joltain avaruuden olennolta tai ikään kuin tv-ruudussa näkyvältä oudolta hahmolta. Ei pystyny hengittää toi lauteille jo koko nelihenkisen bändin. Biisi on koskettava parisuhteen perkaus. Väkisinkin huomasi pohtivansa, onkohan se Vesalan ex-miehelle Lauri Ylöselle ? Kannattaa silti pitää mielessä, että se voi hyvin olla jollekin aivan toiselle ihmiselle tai useamman ihmisen kollaasille tai täysin sepitetty, vaikka viimeistä vaihtoehtoa en usko itsekään. Vauhdikas Nyt kommentoin kolisi lujaa. Voin vain kuvitella, miten katarttista ja terapeuttista sen esittäminen on julkisuuden henkilölle, jolta tivataan kaikkea ja jonka jokaista kääntymistäkin tulkitaan jotenkin. Useimmiten luultavasti täysin väärin. Kyllä Vesala vetikin sen sydämensä pohjasta. Mul ei oo lapsuudensankarii toimi sekin niin hienosti, että ajattelin jo koko hoidon olevan liian hyvää ollakseen totta. Tietenkin heti sen jälkeen Kuningas pudotti maan pinnalle. Kättä yhteen nyt kaikki ja eurodiskoon! Jotenkin en vaan haluaisi tällaista massalle tuunattua liukuhihnakuraa kuulla Vesalan tasoiselta artistilta. Aikuinen tyttäreni muuten sanoi noiden mainittujen neljän avausbiisin olleen ”hyvin femistisiä”. Kiinnostavaa, sillä se ei itselläni juolahtanut mieleenkään. Ajattelin vain, että on hienoa, kun maan suosituimpiin lukeutuva artisti selvästi käsittelee todellisuutta lauluissaan ja sanoo mitä oikeasti ajattelee. Niin, lavalla oli siis neljä miestäkin, mustissa huppareissa, huput tietenkin päässä. He soittivat hyvin ja pääosin niin sanotusti oikeita instrumentteja, mutta loistavassa balanssissa ollut soundi oli luonteeltaan varsin elektroninen. Toki ajoittain äänessä oli kaksikin syntikkaa samanaikaisesti. Asetelma oli tähti ja taustabändi -viritys puhtaimmillaan. Kaiken kaikkiaan lavalla hurmaavan vapautuneesti käyttäytynyt Vesala ei ottanut mitään kontaktia bändiin. Mitään vuoropuhelua ei havainnut, vaikka yhteistyö kyllä sujui kuin tanssi. Äskettäin marisin Apulannan kohdalla, miten ärsyttävää ja epäprofessionaalia on, kun lauluteksteistä saa vain hetkellisesti selvää. Vesala oli hyvä esimerkki siitä, miten homma kuuluisi hoitaa. Vaikka meno oli kaukana vaisusta ja bassot hetkittäin väristivät rintalastaa, laulujen tarinoita pystyi hyvin seuraamaan niitä entuudestaan tuntemattakin. Se on aitoa kommunikaatiota ja vie vuorovaikutuksen yleisön kanssa syvemmälle tasolle. Setin dynamiikka toimi kauttaaltaan erinomaisesti. Joukosta erottui yksi kappale – taisi olla albumien ulkopuolinen Monta nimee – joka yllätti aidosti funkyllä riffillään ja sisälsi myös selviä jamaikalaisvaikutteita. Samoja vaikutteita oli lievemmin myös Älä droppaa mun tunnelmaa -kappaleen erittäin svengaavassa tulkinnassa. Tequilaa ryypättiin encoren päätteeksi hurmoksessa yleisön kanssa. ☆☆☆☆ Pakkahuone 28.2.