Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Koronavirus sekoittaa laivaliikennettä Aasiassa – reittejä muutetaan, alukset seisovat satamissa ja käsienpesua vahditaan

Koronavirus on sekoittanut Aasiassa liikennöivien risteilyalusten toimintaa. Risteilymatkoja välittävän Risteilykeskuksen varatoimitusjohtajan Petri Sirénin mukaan useat laivat seisovat Aasian satamissa, koska ne eivät mene enää Kiinan satamiin, jotka ovat kuuluneet niiden reitteihin. Tällä hetkellä varustamot miettivät, mitä ne tekevät jatkossa. – Yksi varustamo suunnittelee siirtävänsä lähtöpaikan Taiwaniin, ja risteily olisi Koreaan ja Japaniin. Kiina jäisi välistä, Sirén sanoo. Hän tietää kertoa, että Msc Splendida -risteilyalus keskeytti Kiinan-risteilyt koronaviruksen takia ja lähti kolme viikkoa etuajassa Euroopan vesille. – Ne laivat, jotka jäävät Aasiaan, välttävät Kiinaa ja risteilevät muihin kohteisiin. Loistoristeilyt-yrityksen toimitusjohtajan Kalevi Kuutschinin mukaan monet risteilyaluksista eivät pysähdy enää myöskään Hongkongin satamassa. Uutistoimisto Reuters raportoi tänään, että Hongkongissa on kuollut 39-vuotias mies koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Kyseessä on vasta toinen uuteen koronavirukseen kuollut henkilö Kiinan ulkopuolella. Hongkongissa on tähän mennessä rekisteröity 15 tartunnan saanutta. Manner-Kiinan ja Hongkongin sijaan risteilyalukset vierailevat Kuutschin mukaan nyt muun muassa Filippiineillä, Indonesiassa, Malesiassa ja Singaporessa. Pikaterveystarkastuksia satamissa Varustamot ovat pyrkineet estämään koronaviruksen leviämistä Aasiassa. Sirénin mukaan esimerkiksi käsien desinfiointiaineen käyttöä on lisätty ja sen käyttöä myös valvotaan. Joissain Aasian satamissa matkustajien tulee täyttää ennen laivaan astumista lomake, jossa tiedustellaan, onko henkilöllä ollut koronaviruksen aiheuttamia oireita, kuten yskää ja kuumetta. Matkustajille on tehty myös satamissa pikaterveystarkastuksia, joissa heiltä on mitattu kuume. Jos matkustaja on oleskellut kahden viikon sisällä Manner-Kiinassa, henkilölle tehdään Kuutschin mukaan hieman tarkempi terveystarkastus. Risteilyalus joutui karanteeniin Japanissa Kansainvälinen media uutisoi maanantaina, että Japanin viranomaiset ovat asettaneet risteilyalus Diamond Princessin 24 tunnin karanteeniin, koska laivalla aiemmin matkustaneella henkilöllä oli todettu koronavirus. Aluksen kaikki noin 2 500 matkustajaa ja 1 000 miehistön jäsentä tutkitaan ennen kuin laiva voi jatkaa matkaa Yokohaman satamasta. Viime viikolla Costa Smeralda -risteilijän noin 7 000 matkustajaa oli karanteenissa Italiassa Rooman lähellä, koska kahdella matkustajalla epäiltiin koronavirustartuntaa. Testeissä selvisi, ettei kyseessä ollut koronavirus. Tapauksesta huolimatta risteilyaluksilla matkustaminen on Sirénin ja Kuutschin mielestä edelleen Aasiassa turvallista. Risteilykeskuksen ja Loistoristeilyt-yrityksen välittämillä Aasian-risteilyillä on tällä hetkellä jonkun verran suomalaisia. – Koronaviruksen leviäminen ei vaikuta heihin millään tavalla, koska varustamoilla ja laivojen sisäänkäynneillä on niin tarkat turvallisuus- ja terveysohjeistukset, Kuutschin sanoo. Hän kertoo, että he ovat välittäneet suomalaisille Aasiassa risteileville Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen (THL) ohjeet, joissa korostetaan huolehtimaan käsihygieniasta. Molemmat kertovat, että suomalaiset eivät ole peruneet Aasiaan suuntautuvia risteilyjä koronaviruksen takia, eikä koronavirus ole tällä hetkellä siihen käypä syy. – Varustamot eivät suostu siihen. Niin kauan kuin viranomaiset ovat sitä mieltä, että voi matkustaa, risteilyjä ei voi peruuttaa ilman kuluja, Kuutschin kertoo. Siivousta on tehostettu Viking Linella ja Tallink Siljalla koronaviruksen leviäminen ei ole johtanut merkittäviin toimiin. Varustamoista kerrotaan, että ne seuraavat ja noudattavat THL:n ohjeita. Molemmat varustamot ovat tehostaneet siivousta ja korostaneet käsihygienian tärkeyttä, mutta se on tehty lähinnä tavallisen influenssakauden takia. Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlund kertoo, että he ovat korostaneet henkilökunnalle, että kädet tulee pestä mahdollisimman usein. – Aikaisempien vuosien tavallisten flunssien ja muiden epidemioiden myötä olemme huomanneet sillä olevan huomattavan suuri vaikutus, Grönlund sanoo. Myös Tallink Siljan viestintäjohtajan Marika Nöjdin mukaan käsihygieniasta huolehtiminen on tehokkain keino estää erilaisten virusten leviäminen. Eristys on mahdollinen varotoimi Jos Tallink Siljan aluksella jollain matkustajalla epäiltäisiin olevan koronavirustartunta, hänet eristettäisiin hyttiin siihen asti, kunnes henkilö voitaisiin toimittaa jatkohoitoon, kertoo Nöjd. Tällaisessa tapauksessa laivan muille matkustajille kerrottaisiin tartuntaepäilystä ja heitä kehotettaisiin seuraamaan terveydentilaansa ja ottamaan tarvittaessa yhteys terveydenhuoltoon. – Laivaa ei kuitenkaan laitettaisi luultavasti karanteeniin, vaikka epäiltäisiin, että joku henkilö laivalla on altistunut koronavirukselle, Nöjd sanoo. Myös Viking Linella henkilö, jolla epäiltäisiin koronavirustartuntaa, eristettäisiin hyttiin. Molempiin varustamoihin on tullut jonkin verran kyselyjä koronaviruksesta, mutta kukaan ei ole perunut risteilyä sen takia.