Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Oulun seksuaalirikosvyyhdin oikeuskäsittely alkaa – Epäily: uhria käytettiin hyväksi yli vuoden ajan

Tiistaina Oulun käräjäoikeudessa alkaa Oulussa tapahtuneen laajan seksuaalirikosvyyhdin ensimmäinen käsittely. Kyseessä on kokonaisuus, jossa kahdeksaa ulkomaalaista miestä epäillään yhden ja saman alaikäisen lapsen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tiistaina oikeudessa on syytettynä ulkomaalaistaustainen mies, jota syytetään ainakin alaikäisen lapsen törkeästä raiskauksesta. Istuntopäiviä on varattu kolme. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet yksityisasunnoissa. Tytön epäillään joutuneen olemaan seksuaalirikosten uhrina yhteensä yli vuoden ajan. Rikoskokonaisuuteen kuuluu siis kaikkiaan kahdeksan juttua, joissa kussakin on eri epäilty ja sama asianomistaja eli uhri. Kukin juttu käsitellään oikeudessa erikseen. Vyyhtiin liittyvä toinen oikeudenkäynti alkaa 26. huhtikuuta. Tämän hetken arvion mukaan viimeiset tähän tapaukseen liittyvät oikeudenkäynnit pidetään heinäkuussa. Tuomioiden ajankohdat selviävät myöhemmin. Oulun poliisi kertoi ensimmäisen kerran ulkomaalaisten miesten tekemistä seksuaalirikoksista viime vuoden joulukuussa. Lopulta poliisi kertoi, että heidän tutkinnassaan on 29 seksuaalirikosta. Niissä on kyse lapsiin kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista tai törkeistä raiskauksista. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Oulussa kesän 2017 ja syksyn 2018 välisenä aikana. Yhteistä monille tapauksille on se, että osa epäillyistä on ulkomaalaistaustaisia ja uhrit alaikäisiä lapsia. Ainakin osa epäillyistä on tullut Suomeen turvapaikanhakijoina. Tähän mennessä Oulussa tapahtuneista seksuaalirikoksista on annettu ainakin kolme tuomiota. Keskiviikkona 14. huhtikuuta Oulun käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1995 syntyneen miehen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen. Aiemmin maalikuussa Oulun käräjäoikeus tuomitsi 44-vuotiaan ulkomaalaistaustaisen miehen kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Pian tämän jälkeen 22-vuotias mies tuomittiin kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta. Oulun syyttäjänviraston päällikkö, johtava kihlakunnansyyttäjä Ilpo Virtanen kuvaili Kalevan haastattelussa (11.2. 2019) vyyhdin olevan prosessuaalisesti haastava, koska kiinniotettuja epäiltyjä on paljon ja kaikki asiakirja-aineistot on tulkattava. Tapauksen laajuuden vuoksi jutussa on mukana kaksi syyttäjää. Syyttäjistä toinen on erikoistunut erityisiin henkilöön kohdistuviin rikoksiin. Useimmiten niissä on kyse lapsiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä. Oulussa tapahtuneet seksuaalirikokset ovat herättäneet ymmärrettävästi huolta, pelkoa ja jopa vihaa. Ilmapiiri on osin kiristynyt, mutta Oulussa on myös etsitty ratkaisuja ja keinoja lasten suojelemiseksi netissä vaanivilta vaaroilta. Seksuaalirikosten käsittely julkisuudessa on johtanut myös siihen, että niistä ilmoitetaan poliisille aiempaa herkemmin. Tilastokeskuksen mukaan poliisille ilmoitettujen lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten ja raiskausten määrä kasvoi tämän vuoden tammi-maalikuussa lähes 30 prosenttia vuoden 2018 vastaavaan aikaan verrattuna. Tammi-maaliskuussa poliisille ilmoitettiin 379 raiskaustapausta ja 417 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Näiden lisäksi poliisille ilmoitettiin 264 muuta seksuaalirikosta.