Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tapahtuiko tässä rakennusvirhe? Vaaniiko Sammonkadulla kaatumisvaara? – Kävimme paikalla ja mittasimme uusien suojateiden korkeuserot

Mittanauha kertoo kynnyksen korkeudeksi kolme senttimetriä. Moron lukija ihmettelee, miksi Sammonkadun suojatiet rakennettiin hankaliksi. Lukija toteaa, että etenkin invalidin on vaikea havaita suojateille tehtyjä korkeuseroja ja kaatumisvaara on ilmeinen. Osa reitistä on tasaista, osassa taas on kynnyksiä. Ratikkareitin rakentamisen yhteydessä tehtiin Sammonkadulle uudet suojatiet. Ne on monessa kohdassa jaettu kahteen kaistaan: jalankulkijoille omansa ja pyöräilijöille omansa. Kaistoilla on korkeuseroa noin kolme senttimetriä. Lisäksi jalankulkijoiden kaistalla on kolmen-neljän sentin kynnyksiä ajoratojen ja kiskojen reunoilla. Jalankulkukaistan ja pyöräkaistan väli on kaltevaa kiveystä. Lisäksi on erilaisia koloja ja kivien avoimia saumakohtia. Näissä voi nyrjäyttää nilkkansa kuka tahansa. Moni jalankulkija ylittää Sammonkadun sileää pyöräkaistaa pitkin kynnykset välttääkseen. Vastaavia suojateitä on rakennettu myös ainakin Teiskontielle. Mikä on ollut ideana, liikenneinsinööri Katja Seimelä Tampereen kaupungilta? – Suunnittelussa pyritään esteettömyyteen eli kaikkien käyttäjien kannalta toimiviin, turvallisiin ja miellyttäviin ratkaisuihin. Pyörätuolilla, rollaattorilla tai lastenvaunuilla kulkevien ja muiden liikuntaesteisten kannalta paras liikkumisympäristö on mahdollisimman tasainen. – Näkövammaiset puolestaan tarvitsevat kepillä erottuvan korkeuseron tunnistaakseen ajoradan reunan. Vedenjakajana pidetään 3 sentin korkeuseroa. Se on näkövammaisille pienin mahdollinen tunnistettava korkeusero ja toisaalta suurin osa pyörätuolia käyttävistä pääsee sen yli. Onko rakennettu niin kuin on suunniteltu? – Allianssi on rakentanut hyväksyttyjen toteutussuunnitelmien mukaan. Raitiotien suunnittelu ja toteutus on ollut pitkä projekti ja sen kuluessa on ehditty päivittää suunnitteluohjeita. 2017 hyväksytyt suunnitteluohjeet on laadittu yhteistyössä vanhus- ja vammaisjärjestöjen kanssa ja pyritty löytämään kaikille sopivat ratkaisut. Sammonkadun pysäkkien yhteyteen on toteutettu raiteiden puoleiset reunat uusilla ohjeilla. Miksi saarekkeissa on kaltevaa osuutta kaistojen välissä? – Toimivimmaksi on todettu, että väylien välinen korkeusero kuoletetaan muutenkin erottelussa käytettävän kiviraidan avulla latomalla kivet hieman vinoon. Kiviraita on selvästi näkyvä ja kepillä havaittava ja lisäksi se on mahdollista rakentaa siististi. Voidaanko suojateiden rakenteita vielä muuttaa? – Tällä hetkellä juuri valmistuneiden kohtien muuttaminen ei ole vireillä. Sammonkadulla pysäkkien kohdilla suojateiden vastakkaiset reunat on nyt toteutettu eri tavalla. Niiden osalta pitää keskustella, koska olisi mahdollista muuttaa samanlaisiksi.