Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Manse PP tiristi yhden sarjapisteen JymyJusseilta – pelinjohtaja oli hyvillään joukkueen taistelutahdosta: ”Tässä ollaan koko joukkue kovilla”

Manse PP:n miesten joukkue otti tiistai-iltana revanssin Seinäjoen JymyJusseista viikontakaisen 0–2-kotitappion jälkeen. Tällä kertaa Seinäjoella käyty ottelu venyi kotiutuslyöntikilpailuun asti ja kääntyi lopulta tamperelaisille 1–2-tappioksi (4–6, 8–7, 1–1, 0–1). Toisella jaksolla hienon nousun 0–5-takamatkalta tehnyt Manse PP ei jäänyt ensimmäisellä jaksollakaan kauas jaksovoitosta. Tamperelaiset johtivat avausjaksoa juoksuin 4–3 kotijoukkueen viimeiseen tasoitusvuoroon, jossa JymyJussien TeroTyynelä onnistui iskemään kunnarin. Tyynelän pinkoessa kolmospesälle kotipesään ehtivät Sami-Jukka Korvola ja Ville Viita . JymyJussien toisen jakson avausvuoron onnistuja oli Toni Marjamäki , jonka läpilyönti osui ajolähtötilanteeseen. Manse alkoi kuitenkin kuroa johtoa kiinni sisävuoro sisävuorolta ja meni lopulta kotijoukkueesta ohi Juha Niemen ja Tommi Malisen lyömillä juoksuilla. Supervuoropari päättyi 1–1-tasalukemiin. Kotiutuslyöntikilpailussa Mansen juoksut jäivät nolliin, JymyJussien ainokaisesta vastasivat Henri Puputti ja Sami-Jussi Korvola. Mansen pelinjohtaja Matti Iivarinen myönsi kotiutuslyöntien jättäneen huonon maun suuhun, mutta hän oli hyvillään jaksovoitosta ja tavasta, jolla se tuli. – Tässä tavallaan ollaan koko joukkueena kovilla, kun kovasti yritetään eikä voittoja meinaa millään tulla. Kyllähän se tuottaa hyvää mieltä, että vaikka olosuhteet eivät ole ihan optimaalisia, niin jaksetaan yrittää ja vielä tuollaisessakin tilanteessa jaksettiin yrittää. Mansen kokoonpanosta kovinta tulosta mailan varressa tekivät jokeripelaajat. Niemelle juoksuja kirjattiin neljä, Maliselle ja Ville Hotakaiselle kaksi kummallekin. Etenijöistä tuotteliain oli Juuso Myllyniemi kuudella tuodulla juoksullaan. Tuomas Tuohisaari toi kolme juoksua, joista yhden kunnarista. Jasperi Luoma löi yhden ja toi kaksi juoksua.