Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Kun puhelu äidin kanssa joulun alla yhtäkkiä katkesi, me lapset pelkäsimme jo pahinta

Kymmenen vuotta sitten tuli hätääntynyt soitto. Siskon puhelu äidin kanssa oli katkennut, eikä hän ollut saanut yhteyttä sen jälkeen. Kuka meistä on lähin katsomaan, mikä on hätänä? Kuopushan se. Ovea avatessani huomasin sydämeni läpättävän. Pelkäsin, millainen näky vastassa odottaa. Onnekseni kohtasin keittiössä virkeän naisen, joka veti uunista pelillistä kuumia piparkakkuja saadakseen tilalle perunalaatikon. Akkunsa loppuun kuluttanutta kännykkää joulunhengetär ei ollut ehtinyt miettiä. Jatkuva tavoitettavissa olemisen pakkohan ei ole koskenut hänen sukupolveaan. Äidillä kesti monta vuotta sopeutua siihen, ettei hän ole enää suuren perheen huoltaja. Joulunalusaika on vieläkin stressin paikka. Nyt 86-vuotiaana hän asuu edelleen kotona. Kauppapalvelun tuomat jauhokilot ovat jo vaihtuneet valmiiseen pullaan, mutta valmiita aterioita äiti ei halua. Kun elämänpiiri pienenee, arkiset ilot nousevat arvoonsa. Niin kuin se, mitä suuhunsa pistää ja kuka sen valmistaa. Oikeastihan vain äiti tietää, mikä hänelle sopii. Marevan-lääkityksen kanssa ei syödä pinaattia, mansikatkin voivat nostaa verensokerin, eikä vatsa ole sietänyt ihanaa sipulia sitten 1990-luvun. Viime vuosikymmenellä havaittiin laktoosi-intoleranssi, ja samoihin aikoihin kahvi vaihtui vihreään teehen. Uusia juttuja äiti on utelias kokeilemaan niin kuin soijarouhetta tai nyhtökauraa makaronilaatikossa. Asiakkaana hän on tarkka. Hänen sukupolvelleen on kunnia-asia, että kaupasta veloitetaan se, mitä on sovittu, eikä laskuun tehdä viivakoodivirheitä. Jos odottaa tuoreita karjalanpaistilihoja, onhan se pettymys, jos kauppakassista löytyykin etäisesti palapaistia muistuttava mikroeines. Parempi, jos jättäisivät korvaavat tuotteet kokonaan tuomatta! Eikä yhden hengen taloudessa tehdä mitään perhekoon juustopaketeilla tai kolmen kilon kaalinpäillä. Tämä sukupolvi ei yksinkertaisesti voi heittää ruokaa roskiin. Äitini on ikäisekseen onnekas. Hän kykenee nauttimaan ruoasta ja pystyy ateriansa usein itse tekemäänkin, ilman, että hella unohtuu päälle. Hän tietää, mitä syö, muistaa, mitä söi aamulla ja sen, että ensi viikollakin on syötävä. Jos kauppapalvelu jättää maidon tuomatta, hän kykenee soittamaan lähellä asuville perillisilleen, me vastaamme puhelimeen ja lähdemme kauppaan, vaikkakin joskus väsyneenä pitkin hampain. Jos hän olisi yksinäinen muistisairas vanhus, tilanne olisi toinen. Silloin hänen maitonsa, aamupuuronsa, voileipänsä ja sosekeittonsa olisivat täysin vieraiden ihmisten hyvän tahdon varassa. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.