Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Voimakas tuuli on kaatanut puita ja katkonut sähköjä Pirkanmaalla – Siilinkarilla mitattiin kovimmaksi puuskaksi 17,7 metriä sekunnissa

Voimakas tuuli on puhaltanut Pirkanmaalla torstaina. Tampereen Siilinkarilla kovimmaksi puuskaksi mitattiin torstai-iltapäivänä 17,7 metriä sekunnissa ja Tampere-Pirkkalan lentoasemalla 16 metriä sekunnissa. Keskituuli puhalsi eri puolilla Pirkanmaata 10–12 metriä sekunnissa. Pirkanmaalla on koko illan voimassa tuulivaroitus maa-alueille. Ilmatieteen laitoksen mukaan luoteistuuli on voimakasta iltapäivästä alkaen. 200 kotia ilman sähköä Voimakas tuuli on kaatanut Pirkanmaalla puita ja aiheuttanut lyhyitä sähkökatkoja. Torstai-iltana kello 19 aikaan Pirkanmaalla oli hieman yli 200 kotitaloutta ilman sähköä. Eniten sähköttömiä kotitalouksia oli Pälkäneellä ja Lempäälässä. Aiemmin päivällä sähkökatkoja oli myös muun muassa Ylöjärvellä, Juupajoella, Hämeenkyrössä, Ikaalisissa, Kangasalla, Orivedellä ja Urjalassa. Kello 22 mennessä sähköttömien talouksien määrä oli laskenut noin 70:een. Pirkanmaan pelastuslaitoksen Tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Jari Hiltunen kertoo, että Pirkanmaan pelastuslaitoksella on ollut iltapäivällä kymmenkunta puiden kaatumiseen liittyvää tehtävää. Hänen mukaansa ruuhkaa ei ole kuitenkaan ehtinyt syntyä. Tuuli rauhoittuu illaksi Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Juha Tuomalan mukaan tuulet heikkenevät iltaa kohti, mutta vielä alkuyöstäkin tuuli voi puhaltaa puuskissa 10 metriä sekunnissa. – Muutaman tunnin tuuli jaksaa vielä puhaltaa. Selvää heikkenemistä on nähtävissä iltayhdeksän jälkeen, Tuomala sanoo.