Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Paatero ei kiinnittänyt huomiota pakettilajittelijoiden siirtoon Postin tytäryhtiöön syyskuun alusta, vaikka asia oli esillä elokuussa

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kertoi tiistaina eduskunnassa, että hän oletti Postin 700 pakettilajittelijan siirtyvän Postin tytäryhtiön palvelukseen vasta 1. marraskuuta, eikä 1. syyskuuta. Postin hallitus päätti San Franciscon matkalla 10.–18. elokuuta pitämässään kokouksessa, että se siirtää 700 pakettilajittelijaa toiseen työehtosopimukseen. Paatero kertoo saaneensa siitä tiedon vasta jälkikäteen. – Minua on informoitu 21. elokuuta tästä asiasta. Silloin oli minun käsitykseni mukaan kyse työehtosopimuksen vaihtamisesta 1. marraskuuta. Sdp jakoi tiistaina eduskunnassa muistion, jossa todetaan, että jälkikäteen on varmistunut, että Postin sisäinen liikkeenluovutus oli ollut esillä Postin johdon ja Paateron tapaamisessa 21.8. Paatero ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota, koska keskeisin päivämäärä siirron osalta oli 1.11. – Jos siellä jossain on ollut paperi, jota minulla ei ole, jossa on päivämäärä 1.9., se on jäänyt minulta huomiotta, Paatero myönsi. Hän muistutti, että Postin tiedotteessa 29. elokuuta että muistioissa päivämäärä työehtosopimuksen siirtoon on ollut 1.11. – Siksi olin koko ajan ajatellut, että 1.11 on ajankohta, jolloin myös työntekijät siirtyvät (Postin tytäryhtiöön.) Jälkeenpäin ajatellen Paateron mukaan olisi ollut hyvä toimia jo 21. elokuuta tapaamisessa. – Kyllä selvästi on parannettavaa, voin sen inhimillisesti myöntää. Paatero kävi tiistaina kalenteriaan läpi selvittääkseen, mitä hän tiesi Postin 700 pakettilajittelijan siirrosta Posti Palvelut -yhtiöön ja työehtosopimuksen vaihdoksesta. Ilta-Sanomien maanantaina julkistaman tiedon mukaan Posti informoi Paateroa jo 7. kesäkuuta ja toisen kerran 21. elokuuta suunnitelmistaan siirtää 700 pakettilajittelijaa liikkeenluovutuksella halvemman työehtosopimuksen piiriin. Myös Lännen Median lähteet vahvistavat, että Posti on informoinut omistajaohjausta suunnitelmistaan kyseisinä päivinä. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tivasi maanantai-illan blogissaan, milloin pääministeri Rinne ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero saivat tietää Postin työntekijöiden liikkeenluovutuksesta Posti Palvelut -tytäryhtiöön. Orpo tivasi, puhuivatko pääministeri Antti Rinne (sd.) ja omistajaohjausministeri totta eduskunnan edessä. Keskustelu jatkuu Postin hallituksen kanssa Paatero kertoi saaneensa tiedon avustajiensa välityksellä pakettilajittelijoiden jo tapahtuneesta siirtämisestä tytäryhtiöön 3. syyskuuta, vain 15 minuuttia ennen hänen koolle kutsumaansa tiedotustilaisuutta. – Olin silloin juuri menossa kertomaan, että Postin (johdon) palkkioita pitää kohtuullistaa. Toisena asiana oli se, että työehtosopimuksen siirto pitää harkita uudelleen, koska minulla oli tietoa, että tässä on vielä kaksi kuukautta aikaa. Paatero kertoi ilmoittaneensa kesällä Postin johdolle useaan otteeseen valtio-omistajan tahdon olevan se, ettei Postin työntekijöiden työehtoja poljeta mahdollisissa muutoksissa. Kysymykseen johtiko Postin hallitus häntä harhaan, Paatero vastasi sanomalla, että hallituksen kanssa käydään vielä läpi, mitä on informoitu ja milloin. Häneltä kysyttiin myös, nauttiiko Postin hallitus luottamusta. – Tällä hetkellä työehtosopimusneuvottelu on kaikista tärkein. Me jatkamme Postin hallituksen kanssa keskusteluja tämän jälkeen. Tällä hetkellä luottamus on, mutta keskustelu jatkuu, Paatero vastasi. Olivatko virkamiehet ja avustajat ajan tasalla? Omistajaohjausministerillä on suora yhteys Postin hallitukseen, sillä Postin hallituksen jäsen on finanssineuvos Minna Pajumaa omistajaohjausosastolta. Paaterolta kysyttiin myös ovatko virkamiehet ja avustajat olleet ajan tasalla tässä liikkeenluovutuksessa? – Se on hyvä kysymys, joka käydään varmaan porukalla läpi. Nyt kerkesimme käydä nämä päivämäärät. Pääministeri Antti Rinne vakuutti eduskunnassa, että Sirpa Paaterolla on edelleen hänen täysi luottamuksensa. Lännen Median tietojen mukaan sdp:n johto pui tiistain viikkokokouksessaan Postin pakettilajittelijoiden työehtosopimuskiistaa ja valtion omistajaohjausta. Sirpa Paatero on sdp:n puoluevaltuuston puheenjohtaja ja kuuluu puheenjohtaja Rinteen luotettuihin.