Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Miten kukaan kehtaa pyytää apua, jos sitä ei tarvitse – Autan kernaasti, jos saan siitä hyvän mielen

Tee päivässä ainakin yksi hyvä työ, kuuluu partiolaisten ohjenuora. Sitä olen pienestä pitäen yrittänyt noudattaa. Matkaani on tarttunut myös ”Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan” ja ”Hyvä teko palaa aina jollain tavalla luoksesi”. Korona-ajan uutisointi sai ”aina valmiina” olevan pienen partiolaisen sisälläni pompahtelemaan. Erityisesti sellaisten lasten vanhemmat ovat nyt ahdingossa, joilla on muutenkin ollut tiukkaa. Jotta rahani eivät hupenisi ison organisaation hallintokuluihin, liityin sosiaalisen median ryhmään, jossa haetaan ja tarjotaan apua lapsiperheille. Nopeasti löysin perheen läheltä. Tarvetta heillä oli ruoka-avulle ja lasten kevätvaatteille. Ilmaisin haluni auttaa, ja sain numeron, johon ottaa yhteys. Perheenäiti kertoi saaneensa jo ruoka-apua, mutta vaatteet kelpaisivat. Ehdottamani viikonloppu ei kuitenkaan sopinut avun viemiseksi. Seuraavalla viikolla ehdotin toista päivää, silloin esteenä oli lasten kotikoulu. Alkoi ärsyttää. Sinunhan lastasi minä koitan, hyvää hyvyyttäni, auttaa! Yhtä hyvin voisin hankkia jotain ylimääräistä omille lapsille, mietin jo kiukkuisena. Ärsytyskynnykseni on matala, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun auttaminen on hankalaa. Kerran yritin ostaa yhdelle kauempana asuvalle perheelle ruokaa jouluapu-ryhmän kautta. Koska koronasta ei oltu vielä kuultukaan, etäasiointia ei ollut saatavilla. Perhe lupasi lähettää kuitin ruokaostoksista. Odottelen sitä yhä. Tuttuni kertoi vieneensä saman palvelun kautta yksinhuoltajaäidin lapsille ruokakasseja. Hän oli kieltäytynyt antamasta suoraan rahaa. Huoli oli herännyt, kun oven avasikin humalainen mies. Ehkä ruokakassit silti takasivat, etteivät lapset nähneet nälkää joulun aikaan. Jääräpäänä kokeilin toisenkin kerran. Tein pienen tiedonhaun nimellä ja paikkakunnalla. Kappas, tämä perhe oli kuvien perusteella ollut hulppealla lomamatkalla muutamaa kuukautta aiemmin. Taas ärsytti, itselläni ei rantalomiin ollut varaa, ja silti olin ostamassa heille ruokaa. Systeemin väärinkäyttäjiä voi vain ihmetellä. Miten kukaan kehtaa? Toivottavasti apu ei silloin jää saamatta sellaiselta, joka sitä oikeasti tarvitsee. Uusin tapaus on vielä kesken. Aiemmista oppineena päätin ostaa itse pyydetyt vaatteet, irrottaa hintalaput estääkseni jälleenmyynnin ja viedessä yrittää antaa tavarat suoraan lapselle. Toivottavasti tälle tarinalle saadaan iloinen loppu. Yritän ajatella, että projektissa oli ideana ilahduttaa pientä, vähävaraista lasta eikä ollut tarkoitus, että minulle tulee hyvä mieli. Ei toisaalta pitänyt tulla pahakaan. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.