Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Saudi-Arabian humanitäärisen avun johtaja kertoo, miksi maa avustaa naapuriaan, jota ensin pommitti

Saudi-Arabia ei välttämättä ole ensimmäinen maa, joka tulee mieleen humanitäärisestä avusta. Maassa toimii kuitenkin järjestö, joka on jakanut yli miljardi euroa rahaa muutamassa vuodessa. KSrelief -järjestön johtaja tohtori Abdullah bin Abdulaziz Al Rabeeah saapui Suomeen tiistai-illalla. Al Rabeeahin tarkoituksena on tavata eduskunnan jäseniä sekä puhua Saudi-Arabian humanitääristä apua koskevassa seminaarissa. – Emme ole vielä tehneet yhteistyötä Suomen kanssa, mutta toivomme, että voisimme luoda kumppanuuden, KSreliefin johtaja Al Rabeeah kertoo. Tekee yhteistyötä YK:n kanssa Vuonna 2015 perustettu KSrelief yhdistää aikaisemmin erilliset Saudi-Arabian humanitääriset järjestöt. Al Rabeeah kertoo, että järjestö toimii yhdessä YK:n sekä kansainvälisten ja alueellisten järjestöjen kanssa ja on sitoutunut YK:n humanitääriseen avun säädöksiin. – Perustamme lahjoituskohteiden valinnan YK:n vaatimuksiin, mutta laitamme etusijalle maat, joissa on naisiin tai lapsiin liittyviä kriisejä. Samana vuonna, kun järjestö perustettiin, Saudi-Arabian johtama liittouma alkoi pommittaa sisällissodan riivaamaa naapurivaltiota Jemeniä. Jemenissä on tapettu kymmeniätuhansia ihmisiä ja YK on kutsunut Jemenin kriisiä maailman pahimmaksi humanitääriseksi kriisiksi. KSrelief on lahjoittanut eniten rahaa juuri Jemeniin. Al Rabeeah ei pidä tätä ristiriitaisena. – Saudi-Arabia on auttanut Jemeniä viimeiset neljä vuosikymmentä, joten kun Jemenissä on konflikti, ei ole ihmeellistä, että Saudi-Arabia on auttamassa. Saudi-Arabia haluaa rauhan Jemeniin. Suuri yhteiskunnallinen muutos Al Rabeeahin mukaan Saudi-Arabiassa on meneillään suuri yhteiskunnallinen muutos. Hän sanoo maan avautuneen vuodesta 2016 alkaen. Muutoksen kohteita ovat olleet muun muassa talous, turismi ja naisten oikeudet. Naisten oikeuksien parantumisesta Al Rabeeah mainitsee reilu vuosi sitten voimaan tulleen naisten ajo-oikeuden ja lisääntyneet työmahdollisuudet, kuten pääsyn armeijaan. Al Rabeeah uskoo, että naisten pitäisi voida ajaa omia oikeuksiaan. Hän kutsuukin hotellihuoneeseensa kaksi saudiarabialaista naista, joilta hän kehottaa kysymään naisten oikeuksista. – Ei ole mitään työtä, jota emme voisi naisina Saudi-Arabiassa tehdä. En ole ainakaan niistä tietoinen, vakuuttaa Deemah Alfadda ja kertoo ajaneensa autoa jo vuoden. Lännen kuvaan Saudi-Arabiasta ihmisoikeuksia polkevana maana Al Rabeeah vastaa sanomalla, että maa on muuttunut. – Ihmisten pitäisi käydä Saudi-Arabiassa ja kokea maa itse. En usko, että maailmassa on täydellistä yhteiskuntaa, mutta Saudi-Arabia on muuttunut monilla alueilla.