Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

5G mahdollistaa huippunopeuden kotiin ilman kiinteää valokuitua ja voi siksi säästää rahaa – Yksi ongelma kuitenkin on: ”Silloin kenelläkään ei ole kivaa”

Valokuitu on vallannut kiinteät laajakaistaverkot. Suomessa oli viime vuoden lopussa kiinteän verkon laajakaistaliittymiä noin 1,7 miljoonaa kappaletta. Yli puolet näistä liittymistä oli valokuituliittymiä. Tämä koskee liittymiä, joissa valokuitu tulee talojakaamoon, ja liittymiä, joissa valokuitu yltää asuinhuoneistoon asti. DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen sanoo, että koko maan kuiduttaminen on kallista. Taajamien ulkopuolella on asuinalueita, joihin valokuidun vetäminen voi olla hankalaa ja kallista. DNA pilotoi parhaillaan Vantaalla Fixed wireless access -tekniikka (FWA). Yhtiö käyttää siitä suomeksi nimitystä "kiinteä langaton yhteys". Kokeiluja tehdään 4G-tekniikalla, mutta 5G:hen siirrytään heti, kun käytössä on 5G-päätelaitteita. Ensimmäisiä on luvassa huhti–toukokuussa. – Kiinteän valokuituverkon rakentaminen kiinteistöön maksaa tuhansia euroja, mutta FWA maksaa vain satasia, Väisänen sanoo. Yhtiössä uskotaan, että hintatietoiset kuluttajat pitävät FWA:ta houkuttelevana vaihtoehtona kiinteälle valokuidulle. Ulkomokkula seinään Kiinteä langaton yhteys toimii Väisäsen mukaan niin, että rakennuksen ulkoseinään kiinnitetään ulkomokkula, joka suunnataan tukiasemaan. 5G-tukiasema on liitetty kiinteään verkkoon. Tukiaseman ja ulkomokkulan välillä tieto kulkee langattomasti. Ulkomokkulasta datayhteys tuodaan rakennuksen sisälle ethernet-kaapelin avulla. Kaapelia varteen seinää porataan reikä tai vaihtoehtoisesti kaapeli tulee ikkunan välistä sisälle. Rakennuksen sisällä syntyy reitittimen avulla normaali wifi-verkko. Väisänen myöntää, että kiinteä langaton yhteys voi nimenä kuulostaa hieman harhaanjohtavalta, koska yhteys ei koko matkaltaan ole kiinteä. – Kiinteys syntyy siitä, että mokkula on kiinteästi asennettu rakennukseen, Väisänen sanoo. Vantaalla vanhalla omakotitaloalueella käynnissä olevassa pilotissa selvitetään muun muassa mokkulan optimaalista sijaintia, tiedonsiirron nopeutta ja käyttäjäkokemuksia. – Tiedonsiirron nopeuden täytyy olla kilpailukykyisen kuidun kanssa, Väisänen sanoo. Telia käynnistää omat kuluttajapilottinsa kevään aikana. Yhtiö on tehnyt yhteistyötä Nokian kanssa. Gigabittinopeuksiin kykenevä reititin on 5G-päätelaite, joka hyödyntää 4G- ja 5G-yhteyksiä. Telia operoi 5G-verkkoa pääkaupunkiseudulla, Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Oulussa. Telia Finlandin 5G-ohjelman johtajan Janne Koistisen mukaan Tampereen osalta on suunnitelmia, mutta tarkemmin hän ei tilannetta avaa. Telia selvittää FWA-pilotissa palveluun ja teknologiaan liittyviä asioita. – Katsomme mikä on kaupallinen kulma. On mahdollista, että alueille, missä kuidun rakentaminen ei ole kaupallisesti järkevää toimintaa, olisi vaihtoehtoisia tapoja tuottaa laajakaistapalveluja, Koistinen sanoo. Tämä vuosi on Teliassa kuluttajakaupallisen toiminnan suunnittelua. Kuluttajapuolella 5G-laitteita tulee Koistisen arvion mukaan markkinoille kuluvan vuoden aikana. – Kuluttajapuolella on kyse siitä, milloin markkinoille tulee lompakolle sopivia laitteita, ja voidaan sanoa, että markkina on oikeasti olemassa, Koistinen toteaa. On toivoo, että päätelaitteita on saatavissa tämän vuoden aikana. Viipalointi auttaa Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner toteaa, että DNA:n ratkaisu ei vaikuta uudelta, sillä ulkomokkuloita on ollut myynnissä jo useita vuosia. Hänellä on ollut pitkään mökillä ulkoinen 4G-antenni. Mannerin mukaan kiinteästä langattomasta yhteydestä voi tulla kilpailija kiinteälle verkolle alueilla, missä se on kustannustehokasta ottaa käyttöön. Paljon on kiinni välityskapasiteetista. – Ongelmia syntyy, jos alueella moni ottaa järjestelmän käyttöön. Tukiasemassa voi herkästi tulla kapasiteetti vastaan. Silloin kenelläkään ei ole kivaa, Manner sanoo. Väisänen myöntää, että 4G:ssä laatu heikkenee ruuhkatilanteissa. 5G:n pitäisi varmistaa laatu ruuhkissakin. – FWA:ssa on käytössä verkon viipalointitekniikka 5G-asiakkaille. Muut mobiilikäyttäjät eivät syö kiinteiden 5G-asiakkaiden kapasiteettia, jolloin kapasiteettia riittää myös ruuhka-aikana. Laadun pitäisi olla verrattavissa kiinteään laajakaistaa, sanoo Väisänen. 4G-verkossa viipalointimahdollisuutta ei ole. Aivan huomisen asia 5G:hen perustuva kiinteä langaton yhteys ei ole, vaikka DNA on tuomassa palvelunsa markkinoille vielä tänä vuonna. 5G-kykyisiä päätelaitteita on tulossa kuluttajien saataville laajemmin loppuvuoden aikana. 5G-taajuuden nopeusrajoja DNA ei ole vielä päättänyt. Niitä pilotissa selvitetään. Väisäsen mukaan palvelun täytyy olla kilpailukykyisen nykyiseen kiinteään laajakaistaan verrattuna. Työlukuna on 100 megaa. Vaihteluväli mainittava Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin viestintämarkkina-asiantuntija Marja Heinonen muistuttaa, että yhdessä tukiasemassa on vain tietty määrä kapasiteettia, ja suurin osa 5G-verkosta on todennäköisesti myös matkaviestinkäytössä. Kiinteän verkon laajakaistaliittymän sopimuksessa tulee mainita nopeuden vaihteluväli. Heinosen mukaan kiinteän laajakaista miniminopeuden tulee olla vähintään 70 prosenttia maksiminopeudesta, jos kyse on enintään 100 megabittiä per sekunti liittymästä. Eli 100 megan liittymässä miniminopeuden tulee olla 70 megaa. Gigabitin kiinteässä verkossa liittymän nopeuden vaihteluväli voi olla esimerkiksi 400-1000 megaa. Traficomissa nimitystä kiinteä langaton liittymä pidetään hankalana. Virastossa pohdituttaa, tulisiko sitä ajatella kiinteän verkon liittymänä vai matkaviestinverkon liittymänä. Traficomissa seurataan, mikälaisia palveluja operaattorit tulevat jatkossa tarjoamaan. Kuluttajien kiinnostuksen ratkaisee pitkälti se, miten hyvin luvatut nopeudet toteutuvat. Kiinteän verkon laajakaistaliittymiä oli Traficomin mukaan viime vuoden lopussa 1 737 000 kappaletta. Edellisestä vuodesta kappalemäärä kasvoi 20 000 liittymällä. Kotitalousliittymien määrä oli 1 529 000 ja yritysliittymien 208 000 kappaletta. Yli puolet liittymistä on valokuituliittymiä. Niitä oli 888 000 kappaletta. Valokuituliittymien määrä kasvaa etenkin kupariverkkoon pohjautuvien liittymien kustannuksella, kun kuparia korvataan valokuidulla. Kaapeli-tv-verkkoon pohjautuvia laajakaistaliittymiä oli 434 000. Latausnopeudeltaan vähintään 100 megaisia (100 Mbit/s) laajakaistaliittymistä oli 36 prosenttia. Edellisen vuoden lopussa osuus oli 32 prosenttia.