Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

”Laikul listan” varatuinta saa Tampereella odottaa – Seppo Jokisen uusimpaan dekkariin on jopa vuoden jonot

Tamperelaisen dekkaristi Seppo Jokisen uusin teos Pisara veressä on keikkunut Pirkanmaan kirjastojen varatuimpien teosten kärjessä tammikuun lopusta saakka. Viime viikolla kirjasta oli tehty 1428 varausta. Moro lähti selvittämään, kauanko himoittua dekkaria saisi Tampereen kirjastoista odotella luettavaksi, jos siitä tekisi varauksen. Pyysimme pääkirjasto Metson tietopalvelua apuun. Selvitys tehtiin viikolla 29. Sen mukaan pisimmillään Pisaraa veressä voi joutua odottamaan jopa yli vuoden. Tampereen kirjastoissa varattavia niteitä on 51 kappaletta. Niihin oli selvityksen aikaan tehty yhteensä 723 varausta. Varausta saisi näin ollen odotella vuoden ja yhden kuukauden, mikäli jokainen varaaja pitäisi teosta itsellään täydet neljä viikkoa. Metson tietopalvelupäällikkö Raili Sihvonen korostaa, että tämä jonotusaika koskee vain kirjastojen omiin kappaleisiin tehtyjä varauksia. Tampereelta voi tehdä seutuvarauksen mihin tahansa Pirkanmaan kirjastoon. Seutuvaraukset kohdistuvat kaikkien kirjastojen kappaleisiin. – Kahdesta erilaisesta varaustavasta johtuen jonotusaikaa on mahdotonta tulkita koko Pirkanmaan alueella, Sihvonen toteaa. – Seutuvarauksissa kuljetusten vaatima aika tekee varaustilastojen tulkinnasta hankalaa. Vuoden 2017 alussa voimaan tulleen uuden kirjastolain myötä normaalivaraukset ovat ilmaisia. Seutuvaraukset maksavat Pirkanmaalla kaksi euroa. Asiakas voi vaikuttaa Varausjonon eteneminen riippuu luonnollisesti siitä, kuinka kauan kukin varaaja pitää teosta itsellään. Laina-aika on neljä viikkoa. Teosta ei voi uusia, jos siitä on tehty varauksia. Periaatteessa varauksen voi pitää nimissään pisimmillään viisi viikkoa, koska kunkin varauksen noutoaika on viikko. – Sillä on jonotusaikaan merkitystä, hakeeko varauksen heti vai antaako sen seisoa noutohyllyssä koko viikon, Sihvonen sanoo. – Nopea asiakas hakee varauksen heti ja palauttaa sen parissa päivässä. Hitaampi taas pitää teosta itsellään täydet viisi viikkoa: noutohyllyssä viikon ja lainassa neljä. Varausjonoja pyritään Tampereella purkamaan niin sanotuilla Vippi-kirjoilla. Ne ovat kysytyimpiä uutuuksia, joita ei pysty varaamaan eikä uusimaan. Vippien laina-aika on kaksi viikkoa. – Asiakkaat voivat saada tällaisia kirjoja nopeasti luettavaksi kirjaston Vippi-hyllyistä, Sihvonen vinkkaa. Pisara veressä -teosta on Pirkanmaan kirjastoissa yhteensä 227 kappaletta. Määrä kattaa sekä varattavat kappaleet että Vipit. Hankittavista kappaleista ja niiden määristä päätetään kunnittain. Esimerkiksi Tampereen kaupunginkirjastossa on kolmen–viiden hengen valintaryhmiä, jotka päättävät omien vastuualueidensa valinnoista. Tietopalvelupäällikkö Sihvonen Metsosta sanoo, että valintoja tehdään kokemuksen tuomalla ammattitaidolla. – Se on muun muassa kykyä erottaa päiväperhot pitkään kiinnostavista teoksista. Toisinaan varausmäärät pääsevät yllättämään. Näin kävi esimerkiksi Kimi Räikkösen elämäkerran kanssa toissa vuonna. – Emme osanneet etukäteen varautua sen suureen suosioon. Myös palkinnot ja ehdokkuudet, kuten Finlandia-palkinto, saavat aikaan suurta kysyntää, johon emme pysty millään varautumaan, Sihvonen toteaa. Kerrotaan lopuksi vielä tämän kesän uutispommi. Ensimmäistä kertaa historiassa ”Laikul listalla” on yhtä aikaa kolme teosta samalta kirjailijalta. Kyseessä ovat irlantilaisen Lucinda Rileyn Auringon sisar (varauksia viime viikolla 546 kappaletta), Perhosten huone (477), ja Kuun sisar (427). Tampere 1 v 1 kk (51 nidettä, 723 varausta) Ylöjärvi 8 kk (13 nidettä, 103 varausta) Kangasala 5 kk (14 nidettä, 77 varausta) Nokia 1 v (7 nidettä, 90 varausta) Pirkkala 1 v 2 kk (4 nidettä, 60 varausta) Lempäälä 11 kk (5 nidettä, 57 varausta) Hämeenkyrö 8 kk (2 nidettä, 18 varausta) Tiedot koskevat kuntien omiin kirjastoihin tehtyjä varauksia viikolla 29. Seutuvarauksia ei ole otettu huomioon. Lähde: Tampereen pääkirjaston tietopalvelu.