Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Nakkifakiirin ostaja selvisi – valikoimaan tulee uutuus

Setlementti Tampere ostaa ikonisen Nakkifakiirin. Järjestö haluaa vaalia Nakkifakiirin kunniakasta perinnettä. Tuotevalikoima säilyy samana, paitsi valikoimaan tulee vegenakki. Kopin ulkoasu ei muutu, ja hinnat pysyvät ennallaan. Aukioloaikoja pyritään sen sijaan laajentamaan. Ensimmäiset nakit on tarkoitus tarjota asiakkaille vappuna, jos koronavirus ei tuo mutkia matkaan. Setlementti Tampere arvioi, että tulolähteenä koppi on ”plus-miinus nolla”. Järjestö hakeekin Nakkifakiirin avulla ennen kaikkea julkisuutta toiminnalleen. – Kiva tietysti, jos kopilla tulee rahaa, koska ohjaamme kaiken tulon asiakkaille maksuttomiin palveluihin, sanoo toiminnanjohtaja Mervi Janhunen-Ruusuvuori. Ryhtyisitkö apulaisnakkifakiiriksi? Myyntitiskin takana nähdään todennäköisesti useampia ihmisiä. Seuraavaksi järjestö selvittää, löytyykö järjestön nykyisten vapaaehtoisten joukosta innokkaita nakinmyyjiä. – Ajatuksemme on, että nakkifakiirius on mielentila ja yhteisö. Tiskin taakse voivat päästä nekin, jotka eivät aiemmin ole olleet järjestön toiminnassa mukana. Janhunen-Ruusuvuoren mukaan apulaisnakkifakiiriksi käy sellainen, joka jakaa järjestön arvomaailman. – Toki jokainen täytyy kouluttaa tarkasti tähän vaativaan tehtävään, jotta osaa asetella nakin siihen voipaperin päälle ja spruutata sinapit oikealla tavalla. Myös hygieniapassi saattaa olla tarpeen. Asiaa selvitetään vielä. Setlementti Tampere on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. Toiminnan ydintä on sosiaalinen työ, joka tukee ihmisten arkea ja kutsuu heitä yhteiseen kanssakäymiseen. Setlementti Tampere ry syntyi 1.8.2016, kun Setlementtiyhdistys Naapuri ry (per. 1994) ja OmaPolku ry yhdistyivät. Työyhteisöön kuuluu noin 70 osa- tai kokoaikaista työntekijää. Toiminnan mahdollistavat 150 vapaaehtoista, useat tuntityöntekijät, harjoittelijat ja opiskelijat. Lisätietoa osoitteesta: setlementtitampere.fi/