Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Kotimaisessa uutuuselokuvassa on monta sellaista asiaa, joihin kuka tahansa pikkupaikkakunnalla kasvanut pysyy samastumaan

Viime kevään nuortenelokuvassa Teen Spirit maalaistyttö kaipasi pois pikkukylän nurkista ja osallistui laulukilpailuun. Brittifilmissä oli arjen karheutta ja Elle Fanningin kelpo päärooli, mutta alta paljastui se normaali suuren maailman tuhkimotarina: tartu hetkeen, vaikeuksista voittoon ja sitä rataa. Diva of Finland ei ole samaa maata, vaikka kertookin syrjäkylän nuoresta laulajatytöstä ja ottaa nimensä kuvitellusta laulukilpailusta. Ja vaikka mainosjuliste mukailee Teen Spiritiä . Enemmän Diva of Finland on sukua ruotsalaisen Lukas Moodysonin ysärihitille Fucking Åmål . Omilla jaloillaan Maria Veijalaisen pitkä esikoiselokuva kumminkin seisoo. Ja tarvittaessa huojuukin, kun abinuorten kotibileisiin mennään. Aitoa ja samastuttavaa Hennaa kehuvat lahjakkaaksi kotiväki, opettajat ja kaverit. Ja he myös muistuttavat, ettei kannata kuvitella itsestään liikoja. Oulu on Pudasjärven tytölle oikean kokoinen haave. Kaikki, jotka ovat varttuneet pikkupaikkakunnalla, tuntevat tuon asenteen. Elokuvassa on muutenkin paljon luontevaa, aitoa ja samastuttavaa. Hennan 18-vuotissyntymäpäivänä paikkakunnalle muuttaa Vantaalta Silja. Hän on sillä lailla avoin ja valoisa, että netissäkin on jo seuraajia tuhatmäärin. Myös terävä räppi taittuu. Silja alkaa kerätä kavereiden huomion, ja Hennan alkuihastus muuttuu kateudeksi. Linda Manelius on sopivan säteilevä ja ristiriitainen Silja. Jopa äiti ( Meri Nenonen ) on jokseenkin kipeästi kateellinen tyttärelleen. Diva of Finland on kuitenkin Hennan tarina, ja sen ensikertalainen Suvi-Tuuli Teerinkoski kantaa hienosti. Napakka Oulun murre pitää vaikian olon ja ahistuksen lähellä aitoa elämää. Ystävyys on vaikeaa, kasvaminen vaativaa, ja tyttöjen väliset valtapelit kasaavat painetta niskaan. Kun Henna heikolla hetkellä parkaisee, että ”Oon viimesiä minuutteja nuori”, tekisi katsomossa mieli sanoa jotain lohdullista. Lyhyessä kohtauksessa kylän juoppo yrittää hoitaa sen vastuun. Temppuilut väliin Hennan jurotus saa lisää särmää, kun ohjaaja-käsikirjoittaja Veijalainen lisää siihen klassiset teemat sokeudesta ja silmien avautumisesta. Pohjoisen kaamospaikkakunnan nuorilla on ahtaat kuviot, mutta Diva of Finland ottaa niistä irti kaiken oleellisen. Se onnistuu, kun keskitytään pääasiaan ja jätetään ylimääräiset temppuilut väliin. Mukana jyskyttävät tämän päivän biitit ja riimit, mutta Risto Ylihärsilän musiikki maalaa elokuvalle toisen, hiuksenhienon tason. Pitkät, keskittyneet sävelet tuovat mieleen Pink Floydin ja johdattavat katsojaa Hennan mielen sisään. Sinne, missä yhtä aikaa soivat kaipaus ja pelko edessä olevasta elämästä: Wish You Were Here.