Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tampereen kaupunki käynnisti kilpailun Ratapihankadun konseptista ja tonteista – koko hanke voi vielä kaatua Morkun valitusten vuoksi

Tampereen kaupunki on aloittanut Ratapihankadun ja Morkunaukion tontinluovutus- ja konseptikilpailun tänään keskiviikkona. Kaupunki hakee kolmelle Ratapihankadun ja Morkun aukion tuntumassa olevalle korttelille kehittämiskonseptia ja toteuttajaa kilpailulla. Kilpailuun toivotaan erityisesti yrityksiä ja yritysryhmittymiä, joilla on aiempaa kokemusta vastaavista hankkeista. Kilpailun voittaja ostaa kaupungilta rakennusoikeutta ja tontin radan varresta sekä kortteleihin kuuluvat rakennuksen eli siirrettävän tavara-aseman ja jo olemassa olevan suojellun asuinrakennuksen. Tavara-aseman ja suojellun asuinrakennuksen tontit saa aluksi vuokralle, mutta ne on mahdollista ostaa myöhemmin. Tavara-aseman kunnostus ehto Kaupunki hakee kilpailussa rakentajaa kolmen korttelin kokonaisuudelle. Pelkkää liiketonttia ei siis myydä erikseen, vaan mukana tulevat myös suojellut rakennukset ja niiden konseptointi. Kilpailun voittaja saa itselleen oikeuden rakentaa uuden toimitilakorttelin tyhjillään olevalle tontille, joka sijaitsee radan varressa Rongan alikulun ja rakenteilla olevan Technopolis Asemakeskuksen välissä. Uudisrakennus voisi olla 3–8-kerroksinen, ja rakennusoikeutta tontilla on yhteensä 11 800 kerrosneliömetriä. Ehtona on se, että voittaja peruskorjaa ja ottaa konseptin mukaiseen käyttöön suojellut rakennukset, jotka tulevat kilpailussa mukana. Toinen niistä on siirrettävä tavara-asema, toinen jo olemassa oleva asuinrakennus. Kaupunki kustantaa tavara-aseman siirron Morkunaukiolle, mutta kilpailun voittajan tehtäväksi jää tavara-aseman kunnostaminen sovitussa aikataulussa ja sen säilyttäminen. Myös Morkun vieressä sijaitsevan vanhan asuinrakennuksen peruskorjaaminen ja säilyttäminen jää voittajan kontolle. Kaupungin ehdotusten mukaan rakennusta voisi käyttää esimerkiksi liike-, palvelu-, tuotanto- tai harrastustoiminnassa. Siellä voisi olla myös asuntoja. Morkun purkaminen yhä kysymysmerkki Kilpailutuksen ehtona on myös se, että seurantalo Morkku voidaan purkaa. Ympäristöministeriö hylkäsi maaliskuussa valituksen, joka koski Pirkanmaan ely-keskuksen päätöstä hylätä seurantalo Morkun suojeluesitys. Suojeluesityksen tehnyt Tampereen tammelalaiset ry jatkaa valitusprosessia. Tampereen kaupungin tonttipäällikkö Pasi Kamppari sanoo, että kilpailu käynnistettiin valitusprosessista huolimatta, jotta suunnittelu saadaan etenemään. – Lähdimme valmistelemaan tätä asiaa siitä lähtökohdasta, että ympäristöministeriön päätös tulee lainvoimaiseksi, Kamppari sanoo. Tampereen kaupunki varaa oikeuden keskeyttää kilpailun ja jättää tontit luovuttamatta, jos asemakaavan toteutus ei vireillä olevien valitusten vuoksi tai muiden syiden vuoksi ole mahdollista. Morkun valitusprosessin eteneminen ja tulos ratkaisevat lopulta sen, milloin hanketta päästään aloittamaan.