Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Säteilyturvakeskus varoittaa vääristä säteilyhuhuista, jodin kysyntä apteekeissa moninkertaistunut – "Ei ole tapahtunut sellaista, mikä voisi aiheuttaa säteilyvaaraa"

Säteilyturvakeskus (STUK) varoittaa sosiaalisessa mediassa liikkuvista virheellisistä huhuista. Niissä kerrotaan venäläisen ydinvoimalaitoksen säteilyvaarasta. Säteilyturvakeskus tiedottaa, että tällaiset huhut eivät pidä paikkansa. STUKin laboratoriojohtajan Aleksi Mattilan mukaan huhuissa kerrotaan tulipalosta venäläisellä ydinlaitoksella. –  Ei siellä venäläisellä ydinlaitoksella ole tapahtunut mitään sellaista, mikä voisi aiheuttaa säteilyvaaraa Suomessa. Myös säteilytilanne suomalaisilla ydinlaitoksilla on täysin normaali, Mattila kertoo STT:lle. Suomen lähialueella sijaitsee venäläisiä ydinvoimaloita Sosnovyi Borissa ja Kuolan niemimaalla. STUKin verkkosivuilla on tietoa muun muassa joditablettien oikeasta käytöstä sekä toimintaohjeita todellisiin säteilyvaaratilanteisiin. Helsingissä ja Kotkassa oli kesäkuun puolivälissä havaittu radioaktiivisia aineita, joiden uskottiin olevan peräisin ydinvoimalaitokselta. Mitatut arvot olivat määrältään niin pieniä, että niillä ei ole vaikutusta terveyteen tai ympäristöön, kertoi STUK kesäkuun lopulla. Joditabletteja ei saa syödä omin luvin Mattilan mukaan STUKilla ei ole varmaa tietoa siitä, mistä sosiaalisessa mediassa kiertäneet huhut ovat lähteneet liikkeelle. Venäjän puolellakin on kuitenkin hänen mukaansa ollut vastaavanlaista huhupuhetta liikkeellä. Voi olla, että Suomen huhut olisivat saaneet alkunsa itänaapurin vastaavista. STUKin mukaan huhut ovat lähteneet liikkeelle kesäkuisten uutisten jälkeen. Huhuja on levitetty eri sosiaalisen median kanavissa, kuten Facebookissa, Twitterissä sekä Whatsapp-viesteissä. –  Tällaisessa tilanteessa tiedotus tapahtuisi virallisia kanavia pitkin. Säteilyturvakeskus tiedottaa poikkeustilanteista sivuillaan sekä sosiaalisen median kanavissa. Lisäksi kertoisimme asiasta nopeasti tiedotusvälineille, STUKin viestinnän asiantuntija Leena Hietanen kertoo. Virheelliset tiedot ovat lisänneet joditablettien kysyntää apteekeissa. Hietasen mukaan apteekit ovat ottaneet Säteilyturvakeskukseen yhteyttä joditablettien kasvaneen kysynnän takia. –  Ei ole sinänsä huono asia, jos ihmisillä on kotivarana joditabletteja. Täytyy kuitenkin muistaa, että niitä ei saa alkaa itsenäisesti ottaa esimerkiksi huhujen perusteella, Hietanen sanoo. STUKin Mattilan mukaan kannattaa huomioida, että joditabletti suojaa vain ja ainoastaan kilpirauhasta radioaktiiviselta jodilta eikä vähennä muuta altistusta. –  Joditablettien ottaminen hyvin vakavassa ydinlaitosonnettomuudessa on sisätiloihin suojautumista täydentävä toimi. Ei kyse suuresta jodiryntäyksestä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kertoo verkkosivuillaan , että joditablettien kysyntä apteekeista on lisääntynyt huomattavasti normaalitilanteeseen verrattuna. –  Normaalisti ostetaan esimerkiksi taloyhtiöiden lääkekaappeihin varmuuden vuoksi. Jos niitä alkaa vaikka useampi henkilö kysellä saman päivän aikana yhdestä apteekista, niin se on jo huomattava lisäys, jaostopäällikkö Pirjo Rosenberg Fimeasta kertoo STT:lle. Rosenbergin saamat yhteydenotot ovat tulleet Etelä-Suomessa sijaitsevista apteekeista. Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen kertoo, että liiton suuntaan on alkanut tulla torstaina viestiä kysynnän lisääntymisestä. Mistään valtavasta ryntäyksestä ei kuitenkaan ole ollut kyse. –  Jos aikaisemmin on yksi ihminen kysellyt päivässä, niin nyt ehkä viidestä kymmeneen henkilöä, Kostiainen tarkentaa. Apteekkariliitto on lähettänyt perjantaina viestiä apteekeille. –  Joditabletteja apteekista hakevilta asiakkailta on hyvä kysyä tablettien käyttötarkoitusta ja selvittää oikeaa käyttöä. Joditabletteja otetaan kerta-annos ja ainoastaan, jos viranomainen antaa tähän ohjeen, koska teho riippuu oikeasta ajoituksesta, Kostiainen kertoo ohjeistuksen kuuluvan. Myös Fimea on välittänyt vastaavanlaista ohjeistusta apteekeille. Joditankkausta ei auta tehdä varalta Kostiaisen mukaan ihmisillä on vaikuttanut olleen hataria kuvia siitä, miten jodia käytetään. Jodia ei ole tarkoitus käyttää pitkiä aikoja kuuriluonteisesti, vaan kerta-annoksella ikään kuin tankataan kilpirauhanen jodilla. Kun jodikiintiö on saatu tabletista, ei kilpirauhanen voi enää ottaa vastaan radioaktiviista jodia. Varalta jodia ei tule kuitenkaan syödä. –  Se on sen verran iso annos jodia, ettei sitä ole tarkoitettu useampaan kertaan otettavaksi, Kostiainen summaa. Tavanomainen annos aikuiselle ja yli 12-vuotiaalle lapselle on yhden tabletin kerta-annos. Fimean julkaisemassa Sic! -lehdessä on kerrottu liiallisen jodin käytön haittavaikutuksista. Artikkelin mukaan jodin liiallisesta käytöstä seuraa pahimmassa tapauksessa yliannostus ja sen seurauksena kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminta. Sairastuminen edellyttää usein pitkäaikaista käyttöä ja taustalla vaikuttavan kilpirauhassairauden. Liiallisesta jodin saannista johtuva kilpirauhasen liikatoiminta rauhoittuu yleensä muutamassa kuukaudessa jodin käytön lopettamisesta, mutta siinä voi kestää puolitoistakin vuotta. Tuona aikana potilaalle voi kuitenkin kehittyä muita ongelmia, kuten esimerkiksi eteisvärinä. IAEA: Kyse ydinreaktorin toiminnasta tai huollosta Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA kommentoi perjantaina kesäkuisia radioaktiivisuushavaintoja. Järjestö painotti, etteivät havainnot muodosta vaaraa. Järjestö kertoi tiedotteessa, että Pohjois-Euroopassa havaittu radioaktiivisuus liittyy todennäköisesti joko ydinreaktorin toimintaan tai sen huoltotoimenpiteisiin. Radioaktiivisuutta havaittiin STUKin Mattilan mukaan Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa ja Virossa. Mattilan mukaan vastaavia havaintoja hyvin vähäisistä määristä tehdään tyypillisesti muutaman kerran vuodessa. Suomen taustasäteily vaihtelee normaalisti välillä 0,05–0,30 mikrosievertiä tunnissa.